keskiviikko 23. elokuuta 2023

Syyskauden avaus

 






Torille kipitin eilen aamulla heti aamukahvin juomisen jälkeen. Olin ehtinyt haaveilla auringonkukista jo pidemmän aikaa - ja nyt viimein pääsin haaveeni toteuttamaan. Viimeisenä kesälomaviikkona aion viihtyä visusti kotona sohvalla katsellen kauniita kukkiani. Kodin väritystä olen muokannut syksyisempään suuntaan vaihtelemalla tekstiilejä. Syksy tulkoon. Tämän valmiimmaksi minä en tule.

Pari viimeisintä päivää on mennyt rennoissa merkeissä. Maanantaina olin ahkera ja vaihdoin uuden pankkikortin tiedot Spotifyn sivuille. Myöhemmin iltapäivällä pyöräilin asiakseni katsomaan, miltä elokuun alussa ilmestynyt Arabian astiasarja Emilia näyttää livenä. Etsin lähinnä mukeja hypisteltäväksi. Minua ei onnistanut, kaikki mukit oli jo myyty. Eilisen torireissun jälkeen pesin pyykkiä ja viihdyin television ääressä. Katsoin elokuvan Skavabölen pojat ja aloittelin rikosdraamaa Munkkivuori.

Satokauden syksyiset syötävät houkuttavat. Tuoreita papuja löysin ruokaani eilen, seuraavaksi yritän metsästää myskikurpitsaa. Lindströmin pihveistä haaveilen päivittäin sekä kermaisesta kantarellikastikkeesta. Siihen muutama keitetty peruna kylkeen. Jälkiruokana maistuisi lämmin mustikkakukko vaniljajäätelöllä. Anoppi tarjosi sellaista viime viikolla ja se vei kielen mennessään. Voisin itsekin kokeilla tuota reseptiä, mutta mustikoiden asemasta käyttäisin omenoita. Kerimäen omenasato näytti ankealta. Alkukesän raekuuro oli tehnyt tuhojaan. Tänä syksynä omenat hankitaan torilta. 

Syysvaatteita kävin kurkistelemassa. Kerrassaan mitään en reissullani löytänyt. Onneksi olin poiminut matkaan mieleiseni villatunikan syksyä ajatellen jo aiemmin. Nappasin sen hyvällä alennuksella Seinäjoelta. Sinä päivänä oli sattumalta vuoden helteisin päivä ja menin vilkaisemaan kuumissani shortsivalikoimaa. Kassalle kävelinkin sitten villatunika kainalossa. Olen noin yleisesti aika huono löytämään vaatteita. Joskus löytäessäni hyvän vaatteen saatan ostaa kerralla useammankin.

2 kommenttia:

Thilda kirjoitti...

Voi kuinka ihana lukea tätä! Suloisia hetkiä. 🥰
Tämä virkistää kun makaa sängyn pohjalla, ja ajattelen, että vielä minäkin joku päivä teen tuollaisia mukavia söpöjä asioita. Kaunista viikkoa sinulle! ❤️

Mannaryyni kirjoitti...

Ihanaa, että voin olla iloksi 🥰 Nyt arjen alkaessa nuo pienet, suloiset hetket tulevat olemaan erityisen tärkeitä. Kaikkea hyvää sinne sängyn pohjalle - ja kaunista viikkoa sinulle myös!