Astiarakkautta

 

Arabian Emilia on astiasarja, jota olen metsästänyt läpi kirpputoriurani. Ensimmäistäkään Emiliaa en ole koskaan nähnyt, saati hypistellyt. Sarja tuli uudestaan tuotantoon elokuussa ja minä jäin makustelemaan sitä. Lopulta hankin suuren mukin ja lautasen. Tuossa on nyt aamiaissetti, johon mahtuu sekä muki että voileipä. Astioiden herkkä musta-valkoinen koristelu on kaunis. Katselen aamupalaa syödessäni lautasen rouvia hienoine hattuineen puutarhassa ja mietiskelen, millaisia fiinejä keskusteluja he käyvät. Toinen suosikkini uudestaan tuotantoon päätyneistä sarjoista on Pastoraali. Sitä kotoa löytyy enemmänkin. Ainoa harmistus näissä Arabian ihanissa astiasarjoissa on se, ettei niitä valmisteta enää Suomessa. 

Kulunut viikko on ollut piinava. On tuntunut, että vähintään joka toinen asia on mennyt jotenkin pieleen. Iltaisin töiden päätyttyä olen vatuloinut kaiken maailman asioita, kasvattanut kärpäsistä härkäsiä ja valvonut pikkutunneille saakka. Hiljalleen asiat ovat saaneet oikeita mittasuhteita ja huomaan, että elämä soljuu eteenpäin samaan malliin kuin aiemminkin. Jotain olen ottanut sattumuksista opiksenikin.

Läppärini on ollut oikukas, takkuileva ja hidas. Olen tiennyt jo hyvän aikaa, että vanhoja valokuvia pitäisi selata ja karsia, mutta en ollut saanut tehtyä asialle aikaiseksi mitään. Eilen otin viimein homman haltuuni ja selailin kuvakansioita tunteja. Poistin valtavasti epäonnistuneita/huonoja kuvia. Olipa hyvä, että sain aikaiseksi aloittaa. Huomasin nimittäin, että minulla on paljon kuvia, joita ei ole varmuuskopioitu minnekään. Löysin mm. kauniita valokuvia meidän edesmenneestä Mokoma-kissasta. Läppärin hajotessa myös Tammisaaren kesäiset reissukuvat vuodelta 2020 tulevat välttymään lopulliselta tuholta. 

Työputki päättyi tältä erää tähän, aamulla pakkaan kamani ja suuntaan pääkaupunkiseudulle sukuloimaan. Uusilla kuulumisilla ja toivottavasti myös valokuvilla taas seuraavassa postauksessa.

Varisevat lehdet

 

Näin kaunista Naisvuoren näköalatornin kupeessa oli tiistaina. Kukkapenkit ja ruskan värjäämät lehdet suorastaan loistivat kilpaa auringonpaisteessa. Kiertelin alueella melkein pari tuntia kamerani kanssa, aika kului aivan huomaamatta. Siirryin penkiltä toiselle katselemaan uusia kuvauskulmia.

Syksyn vääjäämättömän etenemisen tuntee luissa ja ytimissä. Eilisen yövuoron jälkeen en meinannut saada millään unta, kun oli niin kylmä. Pyöräillessäni kotia kohti minulla oli kyllä ihan reilusti vaatetta päällä, aina lapasista lähtien. Kylmyys iski kavalasti juuri ennen nukahtamista. Hytisin ja tärisin peiton alla. Lopulta nousin kaivelemaan päälleni villapuseron ja -sukat, että sain unen päästä kiinni.

Kävimme viikolla kiertämässä metsäisen luontoreitin, joka kulkee Urpolanjoen ja vanhan myllymiljöön tuntumassa. Reitti on vain reilun kilometrin mittainen, mutta siellä on kaunis äänimaisema solisevan veden takia. Ellei tuo luontoreitti olisi toisella puolella kaupunkia, saattaisin viihtyä siellä useamminkin. Olisi rentouttavaa pysähtyä hetkeksi, laittaa silmät kiinni ja keskittyä vain kuuntelemiseen.

Minun nukkuessani yövuoron jälkeisiä kauneusunia puolisoni oli käynyt pyörimässä korin kanssa metsässä. Kaksi ja puoli kantarellia sekä sekalainen seurakunta tatteja odottaa pyödällä kokkaajaa. Suuntaan tästä siis kohti keittiötä, jossa mies jo häärää. Oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Ruutukaavaa

 

Perjantaina karattiin puolison kanssa Pohjois-Ruotsiin. Reissun päätteeksi majoituimme Oulussa, josta olin vuokrannut saunallisen kerrostalokolmion. Tällä kertaa mitään Porvoon aseman kaltaista ihanuutta ei yksinkertaisesti ollut saatavilla, joten päädyin vaaleaksi remontoituun huoneistoon. Piristystä toi toisen makuuhuoneen graafinen Ruutukaava-tapetti, jonka on Marimekolle suunnitellut Maija Louekari. Ilahduttava yksityiskohta toi hyvän mielen joka kerran, kun silmäni tapettiin osuivat. Sisäkuvat ovat kaikki asunnosta, ulkokuvia napsin vähän sieltä ja täältä. Lähinnä kävelymatkan varrelta.

Edellisellä Oulun reissulla kävimme Puistolassa kokemassa pizzaelämyksen. Söimme katutasossa tyylikkäässä miljöössä ja olin vaikuttunut kaikesta. Tällä reissulla mielikuvani tulivat alas ryminällä. Olin varannut pöydän jo ennakkoon. Ennakkovarauksessa kysyttiin millaista ruokaa olimme tulossa syömään ja mainitsin artesaanipizzan. Perillä huomasin, että pizza-asiakkaat ohjattiin kellarikerrokseen. Tila oli ankea, matala ja ikkunat sijaitsivat aivan katon rajassa. Pöytämme oli pieni ja keskellä asiakkaiden kulkureittiä. Jos tilassa ei olisi ollut marmorilattiaa olisin luullut ruokailevani väestönsuojassa. Tällä reissulla tilasin munakoiso-kesäkurpitsapizzaa, sillä olen syönyt hyvää sellaista Helsingin reissullani. Kunpa olisin vain pitäytynyt juustopizzassa. Ties vaikka suuhun sulava ruoka olisi tuonut paremman mielen.

Pullakaupoille kipaisin heti ensitöikseni lauantaiaamuna. Oli suoranainen onni, että lähimarketti näkyi melkein ikkunasta. Miehen isoveli oli viettänyt puolisonsa kanssa viikon Norjan puolella ja Suomeen palatessaan he halusivat tulla tapaamaan meitä Oulun asunnolle. Näkemäni matkakuvat ja videot olivat huikaisevan kauniita. Josko ensi syksynä lähdetäänkin pistäytymään Norjan puolella.

Kotinurkkiin palattiin eilen. Täytettiin jääkaappia ja pyykättiin. Tänään puolison istuessa etäluennolla kävin kiertelemässä kiireettömästi kirpputorilla. Huomiselle suunnitelmia ei ole senkään vertaa, mutta se käy minulle hyvin. Loppuviikolla on töitä ja lisätöitä, joten laiskottelupäivä tulee tarpeeseen.

Kantarellin keltaista

 

Syksyisten värien keskellä on kotoisaa olla. Kävin lukiossa valinnaisaineena tyylikurssin ja siellä tehdyn värianalyysin perusteella syksyiset, murretut värit sopivat minulle parhaiten. Ellen aivan väärin muista, niin puhuttiin pehmeästä syksystä. Tämän hetken suosikkini on ehdottomasti keltainen. Pidän sen kaikista sävyistä, mutta erityisesti minun esteettistä silmääni viehättää kantarellin keltainen. 

Makuuhuoneen kirjahyllyyn pölyttymään unohtunut Milk-valaisin (minun sanoillani lypsyjakkara) pääsi esille olohuoneeseen. Siinä on kivan tunnelmallinen valo näihin pimeneviin syysiltoihin, joita tulee riittämään maailman tappiin saakka. Kyllä kelpaa istuksia torkkupeiton alla sohvan nurkassa vesisadetta kuunnellen. Siihen vielä seuraksi pannullinen tuoretta kahvia. Pitihän minun käyttää tilaisuutta taas hyväkseni ja napata Porvoosta mukaan suolaisella kinuskilla maustettuja kahvipapuja.

Ensimmäiset yövuorot ovat onnellisesti takana. Myönnän, että olo oli aika räytynyt. Vatsaan sattui, kuvotti ja väsytti. Eilen tein perään vielä aamuvuoroon, eikä paljon naurattanut. Onneksi työputkeni päättyi siihen ja pitkät vapaat alkoivat. Kuuden työpäivän jälkeen olen mielestäni vapaapäiväni jo ansainnut. 

Ruukkimaisemissa

 

Tässä muutamia valokuvia Strömforsin ruukilta, jossa vierailimme taannoin menomatkalla Porvooseen. Ajatus oli pysähtyä vain pikaisesti, mutta onneksi aikaa järjestyi lopulta enemmänkin. 

Ruukin lähellä olevissa vanhoissa taloissa oli juuri silloin avoimet ovet. Mikäli aikaa olisi ollut vielä enemmän, niin ehkä olisin uskaltautunut kurkistelemaan sisään. Vanhojen talojen katselu kiinnostaa kyllä aina. Jospa palaamme joku kesä tuonne uudemman kerran. Löysin ainakin mukavalta näyttävän majoituspaikan, jota kohti suunnata. Kivoja ruokapaikkojakin bongasin ruukin läheltä useamman. 

Satokauden syötävistä on otettu kaikki ilo irti. Viikonloppuna puoliso loihti lehtikaalimuhennosta sekä ison kattilallisen kasvissosekeittoa, johon oli upotettu reilusti kasviksia aina kokonaisesta kesäkurpitsasta lähtien. Sulatejuustotujaus toi mukavaa makua. Tänään taas tarjoiltiin Lindströmin pihvejä uunijuuresten kera. Veivät kyllä kielen mennessään. Odotan mielenkiinnolla, että mitä huomiseksi keksitään. 

Porvoon vanha juna-asema jäi pyörimään mieleeni. Osaisin niin kuvitella meidät tuonne vaaleanpunaiselle sohvalle joulua viettämään. Muutama joulukukka mukaan, hyvää ruokaa tietysti, hieman suklaata, pullo punaviiniä ja villasukat. Mittava kirjakokoelma tuolla onkin jo valmiiksi odottamassa. Pönttöuunin lämpimässä loimotuksessa olisi mukavaa rentoutua ja nautiskella jouluisesta tunnelmasta.

Auringonlaskun aikaan

 

Porvoon reissun yhteydessä poikkesimme taas kertaalleen anoppilassa Kerimäellä. Huomasin matkalla auton ikkunasta keltaisena hohtavan auringonkukkapellon ja suuntasimme sitä kohti puolison kanssa auringonlaskun lähestyessä. Niin kauniit kukat, niin kaunis valo. Tämän kesän viimeinen hieno ilta.

Museokortti sai taas käyttöä, kun kävimme tutustumassa Luston metsämuseoon Punkaharjulla. Näyttely alkoi mielestäni varsin lupaavasti, kun sisääntuloaulassa tuoksui vahvasti puu ja terva. Näyttelyn loppupuoli metsäkoneineen ei taas juurikaan tehnyt vaikutusta. Museokaupoissa viihdyn aina. Olihan siellä tälläkin kertaa vaikka mitä luontoaiheista katseltavaa, kotiin lähdin kuitenkin tyhjin käsin. Myös Punkaharjun vaikuttava harjumaisema käkkyräisine mäntyineen viihdyttää minua aina. Kotimatkalla maiseman vaikuttavuutta lisäsi myrskytuuli, joka taikoi vellovista aalloista valkoisia vaahtopäitä.

Kerimäeltä kotiutettiin arjen iloksi monenlaista tuoretta syötävää. Pellosta kuokittujen perunoiden lisäksi kassista löytyi kahta eri sortimenttia papuja, hieman lehtikaalia sekä mansikoita, joita kävin läheiseltä tilalta appivanhempien kanssa poimimassa. Sienimetsäänkin oli tarkoitus ehtiä kantarelleja jahtaamaan, mutta tuuli yltyi myrskylukemiin ja päätettiinkin lämmittää sen sijaan saunaa. Noh, kantarellit käytiin hakemassa torilta. Meillä oli lahjakortti myyntikojuun ja sen eräpäivä paukkui tänään.

Kuvittelin laskeutuvani työelämään pehmeästi välivuorolla, jossa on vähemmän vastuuta ja hieman enemmän aikaa perehtymiseen. Kuinka väärässä olinkaan. Vastassani oli jonkin sortin kaaos. Heti töihin tultuani olin puikoissa ja vastuussa. Työpäivä myös venyi tunnilla. Työt ovat totisesti alkaneet.