torstai 16. syyskuuta 2021

Lämpimien sävyjen kotipesä

 







Surusta huolimatta nautin syksystä. Sen väreistä, tuoksusta ja tunnelmasta. Myös kotinurkissa tunnelmoidaan syksyn väreissä. Lakanat ovat ehdottomasti lämpimänkeltaiset maalaisruusut, muita en suostu ajattelemaankaan. Niiden kanssa passaa hienosti vaaleanharmaa villapaita, legginsit ja anopin neulomat keltaisen ja harmaan värittämät syksyvillasukat. Kotoisa oloasu parhaimmillaan. 

Kotiasussa istun sohvalla nytkin. Mies on yön töissä ja kissa koisaa harvinaisen sikeästi peiton alla. Minulla on edessäni lasi punaviiniä ja kynttilän pätkä, joka loimottaa pöydällä tuomassa lämmintä tunnelmaa. Olen aina yrittänyt nauttia hetkistä. Äidin lähdön jälkeen se tuntuu entistä tärkeämmältä. 

Äidin hautajaispäivä oli lämmin ja aurinkoinen. Päivänä ennen hautajaisia satoi kaatamalla vettä ja mieliala oli sen mukainen. Hautajaisten jälkeisenä päivänä satoi kaatamalla vettä ja mieliala oli sen mukainen. Olen kiitollinen, etten joutunut hautaamaan äitiä kaatosateessa. Kotiseudulla oli kaunis ruska - ja äidin arkku oli koristeltu syksyisin värein mm. neilikoilla, pihlajanmarjoilla ja villiviinillä. 

Isän arkkuun laitoin viisitoista vuotta takaperin korun. Äiti sai mukaansa valokuvan minusta ja hänestä. Ajatus putkahti päähäni vasta hautajaisia edeltävänä iltana. Minä olen kuvassa kai neljän vanha ja äiti kahdenkymmenenkolmen. Valokuvan taakse kirjoitin käsin pätkiä Prinsessalle-kappaleesta. 


Yötä vasten vaikka lähdet
Jatka vain vaikka on
Se suuri suunnaton.
Kohti valkeata rantaa
Laivaan mun laulujen
Sä kuljet tietäen.
Ettet pelkää enempää
Siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan
Ja lohtu on mulle
Että siellä on kaikki sulle.

tiistai 7. syyskuuta 2021

Syyskuun päiviä

 




Tarvitseeko sanoa, että kiirettä on pitänyt? Töitä olen tehnyt viime päivinä enemmän kuin aikoihin. Lauantaina menin aamuvuoroon, mutta tein siihen perään myös iltavuoron. Sitten tulin kotiin ja kaaduin väsyneenä sänkyyn selvitäkseni taas sunnuntaina aamuksi töihin. Samalla olen yrittänyt hoitaa äidin hautajaisiin ja perunkirjoituksiin liittyviä asioita. Vielä tänään kun jaksan iltavuoron verran, niin sitten pääsen nauttimaan peräti viiden päivän vapaista. Illalla tanssahtelen varmaan onnesta.

Perjantai on äidin hautajaispäivä. Matkustamme miehen kanssa kotiseudulleni silloin. Hautajaispäivän päätteeksi ajamme illaksi Kuopioon. Meillä oli käyttämätön hotellilahjakortti, joten päätimme varata hotellihuoneen yöksi. Pitkän ja raskaan päivän päätteeksi on mukavaa käydä syömässä jotain lämmintä, rasvaista ja lohduttavaa. Eikä hotellilakanoihin kääriytyminen koskaan kurjaa ole.

Eilen aamupäivällä olimme miehen siskon apumiehenä tapetointihommissa. Nyt meillä kasvaa vihdoin ja viimein puita seinällä. Eteisen pimeä, pitkä ja tylsä valkoinen seinä piristyi muutoksessa kummasti. Ostin tapettirullat tasan tarkkaan vuosi sitten. Johan noiden oli aika päästäkin seinälle.