Jouluisia pilkahduksia

 

Joulukuuta kohti hiljalleen mennään. Sen huomaa pieninä, vaivihkaisina pilkahduksina kotona. Jouluiset mukit ripauksella punaista kaivelin viikonloppuna astiakaapista esille. Makuuhuoneen seinälle taas ripustin nauhan, jossa roikkuu valkoisia pahvipalloja ja keittiöön tuo tunnelmaa perinteinen kynttelikköni, jonka laitoin tänäkin vuonna ikkunalaudalle valoa tuomaan. Seuraavaksi etsin pahvitähdille paikat, laittelen kuusityynyliinat olohuoneen koristetyynyihin ja hankin hieman jouluisempia kukkia maljakkoon...

Kävin esittelemässä viimein lonkkaani lääkärille. Kolme pitkää kuukautta jaksoinkin sen kanssa kärvistellä. Lääkäri provosoi kivun esiin murjomalla koipea suuntaan, jos toiseen. Sen jälkeen linkkasin tuskissani kolme päivää. Onneksi olin pyytänyt muutaman päivän sairauslomaa, töistäni en nimittäin olisi millään selvinnyt. Lääkäri oli sitä mieltä, että lonkkani kipu johtuu selkärangan nikamalukosta. Hän suositteli kokeilemaan OMT-fysioterapiaa, johon olenkin huomenna menossa. Toivon niin, että saisin siitä avun kipuihini. Jatkuva sinnittely töissä ja sen jälkeinen sohvalla lepäily alkaa jo jokseenkin puuduttaa. 

Mieheni otti jääkiekkokamat mukaan ja lähti reippailemaan jäälle. Minun oli tarkoitus opiskella sillä välin työhön liittyvää tenttikokonaisuutta, mutta päädyinkin näköjään kirjailemaan tänne. Eilen olin paljon reippaampi ja opiskelin tähän aikaan kynä sauhuten. Olisikohan nyt hyvä hetki tehdä ratkaiseva ryhtiliike ja kaivaa tenttimateriaali esiin? Mukavan talvista viikkoa Teille kaikille lukijoille toivottelen.

Riisipuuroa kanelilla

 

Flunssan jälkeen olen kipuillut lonkkani kanssa. Viimeisimmän työputken päätteeksi sunnuntaina raahustin kotiin reporankana ja kaaduin sohvalle. Siitä pääsinkin liikkumaan enää vain tukea vasten itseäni liikuttaen. Tarkoitus oli ottaa rennosti ilta ja lepäillä. Muutamaa tuntia myöhemmin sairastuin vatsatautiin. Että se siitä rennosta illasta, levosta nyt puhumattakaan. Tänään olen pystynyt jo syömään jotain. Lähinnä hedelmiä ja hiukan puuroa kanelilla ja voisilmällä. Onneksi pahin on jo takana päin. 

Blogitauosta tuli taas pidempi kuin olin ajatellutkaan, mutta inspiraatio on ollut jokseenkin hukassa. Päivätkin ovat toinen toistaan sateisempia ja harmaampia. Onneksi kaapissa on sentään kynttilöitä. Lauantaiaamuna kaihdinten takaa paljastui lumesta valkoinen maa. Päähäni rupesi putkahtelemaan jouluisia ajatuksia. Harmi, että iltaan menneesä sekä lumet että ajatukset olivat kadonneet. Sieltä se kuitenkin hiljaa hiipii. Joulukuu. Kohta voi kaivella kynttelikön ja muut joulukoristeet kaapista.

Tauon aikana blogini vietti syntymäpäivää. Kolmas vuosi tuli täyteen. Puumalan mökiltä se kaikki alkoi, siellä metsämökin keskellä sain idean blogista - ja tässä sitä yhä ollaan kolme vuotta myöhemmin. 

Yksi nuhanenä täällä

 

Joku nuhanpoikanen on iskeytynyt seuraani. Kurkku oli kipeä jo lauantaiaamuna, kun yövuoroni päätin. Niinpä olen pysynyt viikonloppuna kotona neljän seinän sisällä ja levännyt urakalla. Eilen illalla olo tuntui hyvinkin normaalilta ja ajatus oli lähteä tänään töihin. Tähän aamuun heräsin kuitenkin nenä tukossa ja astmaisesti yskien. Iltavuoro vaihtui koronatestiin ja sairaslomaan. Tuloksia odottelen huomiseen. Sitä ennen katselen sohvalla keltaisten koivunlehtien pyörimistä tuulen matkassa, tuijotan rajattomasti Netflixiä ja syön lohturuokana kookoksista nuudeli-kanakeittoa. Niin lämmittävää ja hyvää.

Kävimme viime viikolla eläinlääkärissä kontrollikäynnillä. Viimeksi Mokoman kilpirauhasarvo oli yli viitearvon, nyt se oli painunut alle määritysrajan. Epäilyksenä oli, että se johtuu munuisten vajaatoiminnasta. Tuohon vaivaanhan Mokomalla on ollut ruokavaliohoito jo useamman vuoden. Kilpirauhaslääkitystä rukattiin taas ja varattiin seuranta kolmen viikon päähän. Lauantaiaamuna tulin yövuorosta kotiin ja järkytyin. Mokoman vatsa oli ollut sekaisin pitkin yötä. Siivosin kotia ja itkin väsyneet silmäni turvoksiin, sillä olin varma, että Mokoma tekee kuolemaa. Eipä onneksi sentään. Sen jälkeen kissan tila on kohentunut silmissä. Siitä on tullut paljon uteliaampi, reippaampi ja sosiaalisempi. Aiemmin itsekseen eteisen nojatuolissa nuokkuva tyyppi viihtyy taas meidän seurassa - ja etenkin sylissä.

Tähän postaukseen olin ajatellut liittää ihania ruskan sävyttämiä valokuvia. Koska sairaana ei voi kirmailla mielin määrin ulkona paleltumassa, niin kaivoin kameran esiin ja kuvailin kotipäivän näkymiä täällä kotona. Onneksi sattui selkeä ja valoisa päivä. Aurinkokin kävi näyttäytymässä taivaalla hetkittäin. Toivon, että ennätän vielä tänä syksynä ulkoiluttamaan kameraa ja nauttimaan ruskasta. Tulevan viikonlopun vapaapäivinä siihen olisi vielä varsin hyvä mahdollisuus, mikäli säät vain suinkin sallivat.

Lokakuun eloa

 

Kukkamaljakko on viimeisin hankintani. Saksin yleensä korkeat kukkakimput Aalto-maljakon mittaan sopivaksi. Välillä onnistuneesti, välillä taas vähemmän onnistuneesti. Nyt päätin, että hankin itselleni maljakon nimenomaan korkeita kimppuja silmällä pitäen. Umpu-maljakon bongasin Marimekon alennuspäiviltä. Valokuvan kukkakimppu ehti jo lakastumaan, kun en ole saanut hetkeen postausta aikaiseksi. Nyt maljakossa majailee suuri tiilenpunainen krysanteemi ja muutama väreihin sopiva heinä. Seuraavaksi ehkä kimppu harsokukkaa kuivatettavaksi tai pari käkkyräistä pähkinäpuun oksaa.

Puoliso kotiutui anoppilasta äskettäin ja toi uuden sadon tuliaisia tullessaan. Toissapäivänä raastoin käsi kipeänä punajuuria Lindströmin pihveihin. Niiden seurana tarjosimme kantarellikastiketta ja uusia perunoita. Maisteltu on myös anoppilan pihalta poimittuja omenia, päärynöitä ja luumuja. Olisin itsekin tahtonut maalle, mutta kissan kanssa matkustelu päivän tai kahden takia ei houkuttanut. Sen sijaan otin ylimääräisen työvuoron. Ei mikään hyvä idea sekään. Nyt lonkkani on kipeämpi kuin aikoihin.

Luonnon väriloisto on kovin kaunis tässä auringonpaisteessa. Aamukahvia juodessani katselin pihan lehtisadetta ja nautin. Noh, nautin suuresti myös lehtisateessa pyöräilystä. Matka töihin taittuu paljon kivemmin keltaisten lehtien keskellä. Harmittaa vain lähteä töihin tällaisena päivänä. Nappaisin paljon mieluummin kameran matkaan ja suuntaisin itsekseni jonnekin luontoon. Eilen minulla oli vapaapäivä, mutta silloin satoi vettä aamusta iltaan, eikä tehnyt mieli lähteä kerrassaan minnekään.

Edessä on kolme työpäivää, johon on ahdettu neljän päivän työtunnit. Toivon vain, että pysyn jaloillani sunnuntai-iltaan saakka. Hyvää viikonloppua. Kunpa auringonpaistetta riittäisi koko viikonlopuksi!

Kolme vapaapäivää

 

Ensimmäisen valokuvan syksyiset ruusulakanat ilahduttavat minua vähintään kerran päivässä. Muita en osaisi tähän vuodenaikaan enää kuvitellakaan. Keskimmäisessä valokuvassa keväällä keittiön pöydälle ostamani peikonlehti, joka on kasvattanut kesän aikana tuon valtavan köynnöksen. Täytyy tunnustaa, etten ostaessani tiennyt tuota amppelikukaksi. Lopuksi on tarjolla hyvin harvinaista herkkua. Mokoma ei paljon kameroista perusta, mutta onnistuinpas sentään yhden onnistuneen valokuvan meidän kissavanhuksesta nappaamaan. Tai onnistuneen ja onnistuneen, mutta jonkun kuvan kuitenkin.

Kesälomalta palattuani olen huiskanut töissä ylimääräistä vähän joka käänteessä. Viime viikolla työpävälleni tuli pituutta peräti 16 tuntia, kun tein iltavuoron päätteeksi vielä yövuoronkin. Lisätyösaldo on siis kertynyt mukavasti. Nyt minulla on peräti kolme kokonaista vapaapäivää menossa. Mikäpä meillä kissun kanssa nauttiessa elämästä, kun ulkona paistaa tänään niin kauniisti aurinkokin.

On ollut viime aikoina kaikenlaista kremppaa terveyden kanssa. Lonkan oireilu nyt vielä yksinään menisi, mutta sen lisäksi on ollut muutakin ärsytystä. Niinpä olen lohduttanut itseäni hyvällä ruoalla. Edellisellä viikolla herkuttelin tekemilläni Lindströmin pihveillä ja uunikurpitsalla. Viime viikolla tein kaalimuhennosta anopin tapaan. Pehmeäksi keitetyn kaalin joukkoon laitetaan puuroriisiä ja lähes paketillinen Koskenlaskija-sulatejuustoa. Ruokaa riitti kolmelle päivälle ja se maistui päivä päivältä maukkaammalta. Tänään aion kokata rosmariinikanafileitä ja kermaista lehtikaalimuhennosta.

Olen siivonnut ja hoitanut viikon tiskit. Olisinkohan minä ansainnut lasin viiniä tänä iltana?

Rauhaa ja hiljaisuutta etsimässä

 

Kiuruveden rantamaisemat olivat juuri niin kauniit kuin muistin. Harmi, että ruska oli vasta alkutekijöissään. Jäi hieno väriloisto näkemättä. Veljen lasten kanssa vietin reissullani aikaa. Pelattiin pelejä, käytiin kirpputorikierroksella, istuttiin torilla limpparilla ja vietettiin elokuvailtaa. 

Lasten ollessa päiväkodissa/koulussa kiertelin kamerani kanssa pitkin kylän raittia. Nautiskelin järvimaisemista, rauhasta ja hiljaisuudesta. Iltaisin syötiin yhdessä ja lämmitettiin puusaunaa. Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa käymään. Tuskin maltan odottaa seuraavan kyläreissun alkua.

Eipä tänne muuten juuri ihmeitä kuulu. Töitä olisi tarjolla enemmän kuin pystyn tekemään. Kipuileva lonkkani vain rajoittaa suurimpia työhaluja. Vapaa-aikana olen lepuuttanut lonkkaa sohvalla. Netflix ja kahvimuki ovat pitäneet minulle seuraa. Puoliso kun on ollut töissä minun vapaillani.

Tänä aamuna jonotin työterveyslääkärille yövuorosta kotiuduttuani. Kuuntelin sängyssä puoliunessa loputonta mantraa siitä, miten ruuhkaa on, mutta vastaamme niin pian kuin mahdollista. Tunnin jonotuksen jälkeen puhelu yllättäen katkesi ja uneni kaikkosivat silmistä sen sileän tein. Onneksi sain myöhemmin päivällä chat-yhteyden työterveyteen ja lääkäri soittaa minulle illalla. Tässä vaiheessa olisi hyvä aika aloittaa pitkävaikutteinen kipulääkitys, että selviäisin kunnialla työpäivistäni.

Vielä olisi yksi työyö valvottavana. Sitten pääsen peräti pariksi viikoksi yövuoroista eroon. Paljon niitä onkin tullut tehtyä kesäloman jälkeen. Olen ollut melkoinen yökyöpeli tässä viime aikoina. 

Iloa auringonkukista

 

Auringonkukkia toin taannoin anoppilan reissulta. Kerimäellä oli valtaisa pelto, josta niitä oli lupa mukaan poimia. Pellon laidalta löytyi jopa leikkaamiseen varatut sakset. Kukat ilahduttivat kovasti. Edellisen kerran hankin auringonkukkia kotiin äidin kuolinpäivänä. Muistan kuinka ilkkuvilta ne seuraavana päivänä tuntuivat. Mietin silloin, voinko enää katsella auringonkukkia ajattelematta surua. Näin vuotta myöhemmin minulla on helpottunut fiilis. Auringonkukat tuovat mukanaan silkkaa iloa.

Veljen perheen luota reissasin kotiin tänään. Olen paahtanut viime päivinä aktiivisesti menemään aamukuudesta aina iltaan saakka. On tapahtunut niin paljon, etten ole itsekään ihan kartalla kaikesta. Ehkä seuraavassa postauksessa osaan kertoilla reissustani hieman monimutkaisemmilla sanoilla. Sanotaan tänään vain, että olen väsynyt, mutta onnellinen. Odotan jo, että saan kaatua sängyn pohjalle.

Kesäloma alkaa olla taputeltu päätökseen. Minun piti palata huomenna töihin iltavuoroon, mutta työpaikalta laiteltiin viestiä, josko voisin sittenkin vaihtaa ja tulla tekemään pari yötä. Se sopi loistavasti minulle. Kipeän lonkkani kanssa puuhastelen mieluummin yön pimeinä tunteina. On helpottavaa, että voin työskennellä omaan tahtiin - ja tauottaa tekemiseni sillä tavalla kuin minusta hyvältä tuntuu.

Kameran muistikortti on pullollaan uusia valokuvia. Lasten kuvat päätyvät yksityiseen albumiini, mutta syksyisiä luontokuvia laittelen varmasti tännekin. Katsotaan, kuinka pian pääsen kuvamateriaalia perkaamaan. Nyt ensin kuitenkin lepoa. Jos hyvin käy, nukun koko huomisen. Hyvää yötä.