Ruosteisia sävyjä

 

Kerimäellä nautittiin viimeisistä kesäisistä päivistä. Annoin auringon paahtaa varpaita ja katselin perhosten sekä sudenkorentojen poukkoilua pihapiirissä. Puolison kanssa innostuttiin pelaamaan pikainen sählyturnaus nurmikolla ja sen päätteeksi kipitettiin hikisinä pyyhkeinemme rantaan uimaan. Grilliruoka maistui vieläkin hyvältä. Sen seurana maisteltiin appivanhempien kasvattamia satokauden herkkuja, kuten uusia perunoita, papuja, kesäkurpitsaa, lehtikaalia ja kantarelleja. Viimeiseen Kerimäen aamuun heräsin aitasta. Kesäinen lämpö tuntui yön aikana kadonneen. Tuulessa tuntui jotenkin kylmempi ja kirpeämpi sävy. Ajatukset rupesivat pakostakin hakeutumaan jo tulevaan syksyyn ja arkeen.

Valokuvissa on Mikkelin keskustan tuntumassa sijaitseva talo, jonka luo hakeudun ennemmin tai myöhemmin joka syksy. Punaiset, vanhat tiilet ovat kauniit ja sävyltään lämpimät. Pidän myös talon ruutuikkunoista, jotka loistavat tiilten keskeltä hohtavan valkoisena. Kaiken kruunaa villiviini, joka kiemurtelee pitkin seiniä estottomasti ja värjäytyy syksyn pakkasten edetessä punaiseksi. Tällä kertaa satuin kameroineni paikalle hypättyäni Savonlinnan bussista. Uskon kyllä vierailevani tuolla vielä syksyn aikana uudemman kerran. Muutamien viikkojen päästä sävyt ovat varmasti kypsemmät.

Veljen lasten kanssa ollaan touhuttu viikonloppuna ahkerasti. Eilen suuntasimme heti ensitöiksemme uimahalliin. Lapset käyvät uimahallissa paljon ja ovat melkoisia vesipetoja. Itsekin kävin ennen koronaa kerran viikossa. Nyt kaivelin uimapuvun naftaliinista ja mietin, josko rupeasin käymään useamminkin. Uimahalli on lähes kivenheiton päässä, ei se lähteminen ole ainakaan matkasta kiinni. 

Tänään taas kiivettiin Naisvuoren näköalatorniin, käytiin monessa leikkipuistossa, pizzalla ja jäätelöllä, kirpputorilla ostoksilla sekä markkinoilla. On pakko myöntää, että täti on kaiken tämän jälkeen vähän väsynyt. Onneksi työt eivät ala vielä tällä viikolla. Ehdinpähän lepäämään kunnolla.