Blogin pitäminen on pääsääntöisesti viihdyttävää puuhaa. Ehkä noin kerran vuodessa tunnen suurta epätoivoa ja haaveilen kameran nakkaamisesta parvekkeelta. Koin sen hetken tänään. Valokuvailin kotinurkkia puolen päivän aikoihin. Oli niin pimeää, etten saanut tarkennusta onnistumaan yhdessäkään valokuvassa. Tuloksena oli enemmän ja vähemmän tärähtäneitä otoksia toinen toisensa perään. Sitten tapahtui ihme ja maailma tuntui valoisammalta ja kirkkaammalta hetken aikaa. Otin siitä hetkestä kaiken ilon irti ja napsin tunnelmia talteen sen verran kuin suinkin ennätin.
Joulufiilis kääntyi taas nousujohteiseksi tänään. Yllätyin siitä kovin. Ensin kiertelin pitkin kaupunkia katsellen jouluvaloja ympärilläni. Oli kovin kaunista, vaikkei kaduilla lunta ja pakkasta ollutkaan. Sen jälkeen sain iloa ihmiskontakteista. Olin jutellut jo aiemmin yhden mummon kanssa. Ilahduin nähdessäni hänet jälleen ja jatkoimme jutun juurta siitä, mihin olimme edellisellä tapaamiskerralla jääneet. Lähikaupan myyjän vilpittömän iloinen tervehdys ovella ilahdutti entisestään. Kerrassaan mainio päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti