torstai 11. syyskuuta 2025

Pieniä yksityiskohtia

 










Taidekirja Albert Edelfeltistä maksoi kirpputorilla euron. Pitihän se poimia mukaan. Porvoo-aiheinen tummasävyinen maalaus puhutteli erityisesti valokuvauksen hetkellä. Seinänaulakossa roikkuva lintuaiheinen köynnös on joulukoriste, jonka löysin vuosi sitten Ikeasta. Minulla on taipumus roikottaa ei niin ilmiselviä joulukoristeita esillä. Noihin lintuihinkin olen niin ihastunut, etten aio luopua ihan vähällä. 

Viimeisessä kuvassa on yksi kauneimmista kahvipurkeistani ja Designmuseosta vuosia sitten hankittu Miikon kahvimitta, jossa on pieni magneetti. Mahdottoman kätevä tuote, se kun tarraa kahvipurkin kylkeen kiinni - ja pysyy siinä. Ainakin meidän käytössä.

Eilinen työpäivä oli taas yksi niistä katastrofipäivistä, jotka jäävät pyörimään koko illaksi päähän. Koko päivän minulla oli tunne, että uppoan vain syvemmälle ja syvemmälle. Tuurikaan ei suosinut, kun joka tuutista tuntui tulevan huonoja uutisia niskaan. Oman työni ohella minun olisi pitänyt perehdyttää vielä uutta ihmistä talon tavoille. Sekään ei mennyt nappiin. Hävettää suorastaan, miten heitteille jouduin hänet jättämään. Josko tänään olisi parempi päivä ja kotiutuisin illalla tyytyväisenä?

Ulkona paistaa aurinko ja tuuli pöläyttelee keltaisia koivunlehtiä tanssahtelemaan ilmaan. Kahvihammasta on kolottanut niin, että kahvia on mennyt aamun aikana kuppitolkulla. Keitin sitä välillä lisääkin. On ollut ihanan kiireetön aamu.

Ei kommentteja: