torstai 9. joulukuuta 2021

Pari jouluista tunnelmapalaa

 





Jouluiset kuusilakanat pedattu sänkyyn, kaikki mahdolliset jouluvalot kaivettu esille ja paperitähtiä ripustettu. Joulu on jo lähestulkoon ovella. Olen napsinut lähipäivinä valokuvia valon tai Instagramin innoittamana. On mukavaa nähdä kaikki kodin nurkat päivänvalossa. Auringosta puhumattakaan.

Joulukortit minun piti vapaillani kirjoittaa, mutta en ole saanut millään aikaiseksi. Jospa olisin oikein reipas huomenna viimeisen vapaapäivän kunniaksi. Joulutorille, lounaalle ja lahjaostoksille miehen veljen vaimon kanssa olisi aikomus suunnata toppavermeet päällä, mutta pihalla on -24 astetta pakkasta tällä hetkellä. Se on melkoinen lukema. Näinköhän tästä oikeasti suunnataan jääkaappia pidemmälle?

Kuten huomaatte, selvisin hammaslääkärin penkistä elävänä. Minulla oli käynyt onnea onnettomuudessa. Hammaslääkäri katsoi hampaan, laitteli puudutukset poistoa varten ja lähetti hoitajan hakemaan poistopihtejä. Siinä vaiheessa hän huomasi, että hammas oli lähtenyt halkeamaan keskeltä, mutta se oli jäänyt kesken. Hampaasta irtosi kiilamainen kappale, jonka jälkeen se oli paikattavissa. Olin niin helpottunut ja kiitollinen, että kyyneleet valuivat pitkin kasvoja läpi toimenpiteen. 

Nyt on napsautettava läppäri kiinni ja suunnattava nukkumaan. Ylihuomenna olisi vaatimattomasti aamuvuoro edessä. Sen jälkeen taas alkaa yövuoroputki. Univajetta on siis luvassa. Nauttikaa te muut jouluisasta tunnelmasta ja voikaa hyvin. Palaamme jälleen uusien kuvien ja kuulumisten kera.

Ei kommentteja: