torstai 24. joulukuuta 2020

Vihreää ja valkoista joulua




Joululahjaksi saamastani mukista se ajatus jotenkin huomaamatta lähti. Ennen kuin tajusinkaan olin hankkinut joulun kukat valkoisen ja vihreän sävyissä. Keittiön pöydälle löytyi valkoinen tulilatva hopeisella kimalteella ja ikkunalaudalla kukoistaa kimppu, jossa on valkoisia hyasinttejä ja skimmian oksia. Olohuoneen sohvapöydälle hankin suloisen jouluruusun vihreällä rusetilla. Joulumakeisetkin valitsin sillä silmällä, että ne sopivat joulun väreihin. Aion nimittäin herkutella tänään Vihreillä kuulilla.

On ensimmäinen jouluni yksin. Mies lähti puolilta päivin ajelemaan vanhempiensa luokse ja viipyy siellä muutaman päivän. Hänen lähdettyään keräilin kaikki talon kynttilät, tuikut, lyhdyt ja valoketjut esille. Tunnelma täällä kotona on ainakin kohdillaan. Kohta katselen jääkaapista hyvää syötävää, tunnelmoin television jouluohjelmien ääressä, avaan muutaman pienen paketin ja maistelen makeisia. Nukkumaan minun onkin sitten mentävä ajoissa, sillä arkeni käynnistyy huomenna tasan seitsemältä.

Mielessäni pyörivät kaikki menneet joulut, etenkin ne, jotka elin lapsuudessa maalla suurten hankien ja lumisten kuusien keskellä. Mielessäni ovat myös kaikki ne läheiset, jotka olivat mukana noissa lapsuuteni juhlahetkissä. Lämpimät terveiset tätä kautta kaikille Teille. Olette nyt ajatuksissani.

Ei kommentteja: