perjantai 4. joulukuuta 2020

Pienesti joulunpunaista


 


Viime joulun kuvakopasta kaivelin nämäkin valokuvat. On minun tarkoituksena kuvailla myös tämän joulun tunnelmia talteen. Kameran akku odottaakin jo kaapissa ladattuna. Harmi vain, että päivät ovat olleet kovin synkkiä, harmaita ja pimeitä viime aikoina. Näinköhän mahtaisi riittää valo?

Tunnelmointiin valo sen sijaan on riittänyt aivan mainiosti. Tänäänkin istuin keittiössä hellan ääressä kynttelikön valossa keittelemässä riisipuuroa. Vain hiljainen lumisade puuttui taustalta. En tiedä mikä on, mutta riisipuuro ei ole maistunut koskaan paremmalta kuin nyt. Ensimmäinen annos vaatii voisilmän, toiseen kaivelen kanelit ja sokerit esille. Kissakin kävi kerjäämässä oman puuroannoksen. Sen mielestä tosin mikä tahansa maistuu paremmalta kuin munuaissairaan kissan erikoisruoka.

Tämän viikonlopun vietän tuttuun tapaan töissä. Ehkä luvassa enemmän joulutunnelmointia seuraavalla viikolla. Pipareita olisi mukavaa leipoa. Tuoksuttaa koko koti ja kenties rappukäytäväkin.

Ei kommentteja: