keskiviikko 22. lokakuuta 2025

Lukunurkkaus

 








Lukunurkkauksessani ei ole toistaiseksi lukuvaloa. En ole koskaan keksinyt, millaisen valaisimen tuohon haluaisin. Olin mielessäni pyöritellyt lähinnä lattiavalaisimia. Nyt päätin kokeilla lukuvaloksi eteisen ladattavaa pöytävalaisinta. On kätevää, ettei tarvitse olla johtoa tai pistoketta saadakseen nurkkaukseen valoa. Toimi mielestäni kivasti lisävalon tarpeeseen. Eikä tuo yhtään hassummalta näytäkään.

Hankkimistani taidekirjoista riittää loputtomasti iloa. Otan monesti kirjan kouraan samaan aikaan aamukahvimukin kanssa. Aina löytyy uutta ja inspiroivaa katsottavaa. Toisinaan inspiroidun tietystä väristä. Pitäisikin kiertää joku päivä kaikki paikalliset kirpputorit ja vastaavat. Aina kotoa löytyy tilaa uusille taidekirjoille. 

Eipä tänne muuten juuri ihmeitä kuulu. Mikään elämässä ei tunnu nyt oikein edistyvän. Puoliso istuu opintoihin liittyvien tehtävien kanssa tietokoneella vapaa-ajallaan. Emme ole ehtineet edes koeistumaan uusia sohvia. Minä olisin mennyt jo, mutta hän halua osallistua myös. Keittiönkaappien ovien vaihtaminen on samalla tavalla odotustilassa. Minä olen aloitellut flunssan jälkeen lenkkeilyä. Olen myös googletellut ja suunnitellut lähestyvää joulua. En vielä tiedä, olenko vapaalla tänäkään jouluna. Luultavasti en. En anna sen haitata. Pyrin ottamaan joulukuun tunnelmasta kaiken ilon irti.

Ei kommentteja: