perjantai 26. elokuuta 2022

Maaseudun tunnelmaa

 










Alkuviikko meni näissä maisemissa appivanhempien luona. Pääsin minäkin uimaan, grillaamaan, lukemaan kirjaa pihakeinussa ja istumaan laiturilla varpaat vedessä. Maalla kaikki on niin erilaista. Päivän postin hain esimerkiksi kylän raitin varrelta mummopyörällä, jossa oli kori sekä edessä että takana. Olihan se suloista. Näinköhän fiilis olisi sama marraskuun loskakelillä, kun räntää vihmoo nenänpäähän?

Maalla onnistuin satuttamaan selkäni omenoita maasta kerätessäni. Selän kipeytyessä myös lonkkaa alkoi aristaa. Juurikin sitä, joka vaivasi kuukausikaupalla talvella. Yritän nyt seuraavan kahden viikon aikana saada itseni työkuntoon. Luotan ensisijaisesti lepoon. Aion myös treenata fysioterapeutin ohjeilla. Kivun sallimissa rajoissa tietenkin. Jospa tämä vaiva menisi sillä tällä kertaa ohi. Toivon näin.

Kameran laturia ei koskaan löytynyt. Huomasin, että hotellin löytötavarat lähetetään viikottain Poriin, joten päätin jättää metsästyksen väliin ja yksinkertaisesti hankkia uuden laturin. Kameraliikkeessä sain kuulla, että kamerani on sen verran vanhaa mallia, ettei siihen enää laturia löydy. Siinä punnitsin hetken koko kuvausharrastuksesta luopumista, mutta sitten päätin hankkia uuden rungon kameraan. Päädyin ostamaan sen käytettynä. Nyt elämä on valokuvauksen osalta uuden opettelua. Canonin kamera on tämäkin, mutta kaikki namiskat tuntuvat olevan entiseen verrattuna aivan väärissä paikoissa. 

Eipä tässä kummempia tällä kertaa. Oikein mukavaa viikonloppua toivottelen. Voikaa hyvin!

Ei kommentteja: