perjantai 13. marraskuuta 2020

Joko saa ajatella joulua?







Eilen löysin tämän joulun ensimmäiset lahjat. Piilotin ne eteiseen Saaristo-kirstun pohjalle, kuten minulla on jokaisena vuonna tapana. Sen jälkeen joulu on putkahdellut ajatuksiini tuon tuosta. 

Kaivelin joulufiiliksissäni viime vuoden valokuvat esille. Kuvissa joulupuuroa ja anoppilan lumisia maalaismaisemia. Niitä on ikävä. Viime joulun olin tiukasti töissä, parhaimmillaan aamusta iltaan. Tästä joulusta saattaa hyvinkin tulla samanmoinen. Esimieheni ainakin tuntui järkyttyvän, kun yritin kysellä, josko voisin viettää tämän joulun vapaalla. Mieleeni jäi elävästi lause: "Koko joulunko?"

Perjantai-ilta lähestyy hiljalleen loppuaan, samoin kuin vapaapäiväni. Mihin se aika taas katosi? Pötköttelemme kylki kyljessä sohvalla. Kissa ja minä. Ulkoilin tänään useamman tunnin ja hytisen vieläkin, vaikka minulla on ylläni villaa enemmän kuin laki sallii. Mikään määrä teetäkään ei näköjään saa lämmitysjärjestelmääni käyntiin tänään. Ehkä kaivan Netflixista jotain kiinnostavaa katsottavaa ja kääriydyn torkkupeiton alle nauttimaan olostani. Oikein hyvää viikonloppua toivotan!

Ei kommentteja: