Vuoren valtias

 

Tein viikonloppuna lopulta kaksi kaksitoistatuntista työpäivää peräkkäin. Tänään olenkin sitten ottanut kaiken irti ykkösvapaastani. Kamera repussa kiipesin Akkavuoren huipulle syksyisten värien perässä. Huomasin ylös päästyäni, että paras väri-ilottelu on vielä edessäpäin, mutta viihdyin silti luonnon keskellä. Erityisesti rakastin auringonvalon pilkahtelua vaahteranlehtien lomasta. Rakastin myös suuria varjoja, jotka lankesivat tummana vuoren kupeeseen. Menomatkalla kävellessä vatvoin vielä kaikkia mieltä painavia asioita, mutta kotiin palasin reissustani täysin rentoutuneena. 

Kotinurkkiin päästyäni kaivelin korista lämpimät villasukat jalkaan. Sen jälkeen laitettin puolison kanssa täytettyjä patonkeja uuniin ja keiteltiin päiväkahvit. Kulunut kuukausi on ollut kerrassaan mainio. Etenkin säiden puolesta. Erityisesti mieleeni ovat jääneet aamukahvihetket ulkoilmassa. Näinköhän ne enää onnistuvat lokakuussa?

Uusi matto

 

Olen haaveillut jo vuosien ajan lämpöisestä villamatosta sängyn viereen. Alkuun katselin pieniä marokkolaisia villamattoja, mutta lopulta päädyin tuollaiseen villapyörylämattoon, kun se tuli sopivasti tarjoushinnalla vastaan. Väri on kuvauksen mukaan vaaleanharmaa, vaikka omasta mielestäni se on täysin samanvärinen kuin Annon luonnonvalkea villarahi, joka on tuossa korituolin edessä. Matto on aika painava ja pysyy hyvin jalan alla. Villa tuntuu varpaissa ylelliseltä. Kyllä kelpaa.

Työvuorolistassa on tänäkin lauantaina pitkä päivä. Esimies vielä soitti viikolla ja kysyi, että voisinko jatkaa päivääni tunnilla. Lupasin yrittää. Tänään olisi edessä siis kaksitoistatuntinen työpäivä ja huomenna heti perään aikainen aamuvuoro. Kuulostaa aika hurjalta, mutta tämän rutistuksen jälkeen taas onneksi helpottaa. 

Finel-kokoelma

 

Minun Finelini. Näitä kertyi aikoinaan kirpputorilta enemmänkin, mutta karsin viimeisimmässä muutossa rönsyjä pois. Nyt osat sopivat kivasti yhteen. Ritari-aiheinen kahvipannu on isoisän perintönä saatu. Vanhoissa emaliastioissa on oma viehätyksensä. Esimerkiksi tuo kattila on mahdottoman kaunis. Tatti on kuosisuosikkini kautta aikojen, mutta koskaan kirpputoriurallani en ole sellaisesta nähnyt edes vilausta.

Uusi aamu. Taivas on sininen ja aamukahvi erinomaista. Mikäpä tässä ollessa.

Designia 2

 

Componibili on vuonna 1969 Anna Castelli Ferrierin suunnittelema säilytyskaluste. Componibilin hankin aikoinaan kakkoskotiin, koska se oli pieni, kevyt ja edullinen.  Ajattelin, että se on työsuhteen päätyttyä ja muuton tullessa helppo pakata mukaan. Se sopii myös varsinaisen kotiin, kun sen voi sijoittaa periaatteessa mihin vain. Vaikka kylpyhuoneeseen. Valitsin valkoisen, koska siihen aikaan ei ollut valinnanvaraa. Minun kalusteessani on kolme liukuovea, joiden taakse voi säilöä kirjasuosikkeja. 

Pieni puuhastelu pitää parisuhteen tuoreena. Korjasimme puolison kanssa rikkoontuneen sälekaihtimen kuntoon. Tai noh, puoliso sen varsinaisesti korjasi. Minä olin lähinnä henkisenä tukena. Katsoimme edellisenä iltana YouTubesta korjausvideoita, että osaamme toimia. Miten ihmeessä sitä onkaan pärjätty ennen internettiä?

Myskikurpitsat ovat saapuneet. Hain eilen kauppareissulla ja kokkasin niistä kermaista keittoa. Paahdoin vain kurpitsanpalat uunissa ja surautin niistä samettisen sopan. Maistui. Huomenna haen kurpitsaa lisää. Katsotaanpa, mitä saan niistä aikaiseksi.

Puolison viimeinen ammattikorkeakouluvuosi on alkanut kivuttomasti. Luentoja on harvoin. Opinnäytetyötä sen sijaan pitäisi jo ruveta aloittelemaan, jos aikoo valmistua kevääksi. Opintosarka tuntui loputtomalta, mutta loppusuora häämöttää jo.

Kodin palasia

 

Kuvissa paloja vähän sieltä ja täältä. Pääasiallisesti makuuhuoneesta. On ihanaa olla kotona. Taas kerran. Elin viikonloppuna stressaavan yön. Heti painettuani pääni tyynyyn se putkahti mieleen. Teinkö tänään töissä virheen? Ajatus ei jättänyt minua millään rauhaan. Pikemminkin aloin kehittelemään kaikenmaailman kauhuskenaarioita mielessäni ja pyörin jossain hulluuden rajamailla. Sain unen päästä kiinni vasta aamulla, nukahtamislääkkeen avulla sittenkin. Herättyäni selvitin asian. Kaikki oli mennyt juuri siten, kuin oli ollut tarkoituskin. Helpotus oli suuri. Nyt keskityn toipumiseen. Lepään ja unohdan koko työpaikan. Olen sen ansainnut.

Valokuvissa näkyy valkoinen, savinen tammenlehti. Se on ainoa asia, joka kesän savikokeiluista jäljelle jäi. Leikkasin kaulitusta taikinasta lehden muotoisen palan ja kuivatin kulhoksi. Muistuttakoon se minua siitä, että savikaupoille ei ihan äkkiä kannata lähteä. Kuvissa näkyy myös kodin säilystystä. Kaikenlaiset purkit ja purnukat ovat suosiossani. Pidän myös tuosta salvianvihreästä toimistotarvikeboksista. Siitä löytyy saksien ohella mm. mittanauha, muistilappuja, kyniä, teippiä ja liimaa.

Aurinko paistaa ja kova tuuli lennättää keltaisia lehtiä. Heräsin yövuoron jälkeisiltä kauneusunilta, keitin aamukahvia ja aloitin Suomen kaunein koti -sarjan. Aivoni suorastaan kylpevät dopamiinissa. Voisiko päivää enää mukavammin aloittaa?

Aamukahvilla

 

Päivän valokuvissa vilahtaa aamukahvimaisemani reilun viikon takaa. Lammen rannassa oleva puupenkki oli kerrassaan kauniilla paikalla vehreissä maisemissa. Tuo taustalla näkyvä käppyräinen puu on minusta hieno. Se miltei houkutti kiipeilyyn.

Nyt olisi ollut raskain työviikko aikoihin. Sain kuitenkin selkäni kipeäksi jo heti ensimmäisenä iltana, joten lyhensimme esimiehen kanssa lauantain aamusta iltaan kestänyttä työpäivää puolella. Taakan keveneminen teki hyvää kropalle ja mielelle. Onneksi oli tällainen mahdollisuus. Näinköhän selviäisin muuten vapaapäiviin asti?

Torstaina iltavuoron jälkeen astuin työpaikalta ulos. Näin, miten salama värjäsi taivaan. Sitten jo rysähtikin. Päätin jäädä työpaikan sohvalle odottamaan, koska kuvittelin ukonilman riehuvan hetken ja katoavan mystisesti jonnekin. Puolentoista tunnin odottelun jälkeen luovutin ja tilasin taksin. Olen muutaman kerran kaahannut pyörällä ukonilmalla ja pelännyt sydän kurkussa koko matkan. En halua kokea sitä enää. 

Nyt painan pääni tyynyyn. Olen ollut poikkeuksellisen väsynyt koko päivän. Meinasin nukahtaa jo iltapäivällä, mutta sitten keitin kahvia ja painuin lenkille. 

Designia

 

Iittalan Plektra-jakkaran ostin aikoinaan Parikkalassa asuessani. Kun koti oli hetken kahdella paikkakunnalla, ei ollut järkevää ostaa liikaa huonekaluja. Koivuvanerista valmistetun jakkaran on suunnitellut hollantilainen suunnittelija Ineke Hans. Plektra toimi eteisen jakkarana kenkiä laittaessa, keittiössä noustessa, sohvapöytänä, yöpöytänä ja rahina. Jakkaran keskellä on pyöreä reikä, josta se on näppärä napata matkaan. 

Jakkaran lisäksi hankin Parikkalassa Kartellin Componibili-säilytyskalusteen, joka on minulla nykyään yöpöytänä. Luulen, että siitä kirjailen enemmän toisella kertaa.

Tarpeellinen tuo jakkara on vielä nykyäänkin. Lyhyenä ihmisenä käytän jakkaraa keittiössä kiipeilyyn lähes päivittäin. Valokuvatessa tuo on myös harvinaisen kätevä. Voin nousta ylemmäs tai laskeutua istumaan. Säilytän jakkaraa keittiön ikkunan edessä. Siihen tulee istahdettua usein kahvimukin kanssa katselemaan kadun elämää.

Eilen istuin tarkkailemassa jakkaralla ohikulkevien ihmisten sadetyylejä. Kerran, vuosia sitten, säpsähdin ihan kunnolla, kun pyöräilevä koululainen meinasi jäädä suojatietä ylittäessään rekan alle. Lähellä oli, etten kiskaissut siinä istuessani aamukahvia väärään kurkkuun. Pyörään tuli muistaakseni mutka, mutta koululainen selvisi onneksi säikähdyksellä. Vähänkö olin siinä silloin helpottunut minäkin. 

Omassa kuplassa

 

Tuon tarjoiluvaunun ostin aikoinaan kukkapöydäksi. Harvemmin siinä kuitenkaan kukkia on, kaikkea muuta. Nyt päätin kokeilla, miltä näyttäisi tarjoiluvaunullinen vihreää. Myönnetään, että hyvältähän se näytti. Sitten hoksasin, että pimeä vuodenaika alkaa. Ehkä kasvien on syytä nauttia valosta ja notkua lähempänä ikkunalautaa. 

Alimmassa valokuvassa Risto-Matti Ratian suunnittelema Saaristo-kirstu. Se lienee ensimmäisiä tekemiäni sisustushankintoja. Kirstu on meillä eteisessä. Se säilöö kenkiä sisäänsä. Sinne pistin jo kaikki sandaalit odottamaan seuraavaa kesää.

Olemme elelleet vuorokauden verran aivan omassa kuplassamme. Eilen kokkasimme Lindströmin pihvejä perunamuusin kanssa ja istuimme iltaa Netflixin kera. Tänään vietettiin pizzapäivää. Pakotin itseni liikkeelle sen verran, että kävin nyt illasta ulkona. Kuinka helppoa tuonne omaan kuplaan olisi jäädä pyörimään. Lopuksi elämää.

Astiakaapista, osa 2

 

Keräsin tähän postaukseen kokoelman syksyisistä astiakuvista. Esteettistä silmääni viehättävät tällä hetkellä erityisesti Nanny Stillin aikoinaan suunnittelemat Grapponia-kulhot sekä mustat Marimekon Basket-mukit. Myönnetään, kauniisti myös parmesaanilla päällystetty tomaattinen pasta-annos tulee esille Siirtolapuutarha-sarjan lautasella.

Työviikkoni tuli päätökseen tänä aamuna, kun toinen yövuoroni loppui. Nyt aion sukeltaa peiton alle unille - ja sen jälkeen alkavat odotetut vapaapäivät. En ole edes vielä laskenut, montako niitä on. Kolme tai neljä päivää luulen. Sääennustus lupailee sateita varmaan jokaiselle päivälle. Harmi, sillä nautin vaihtuvista maisemista ja termospullokahveista. Perjantaina esimerkiksi pyöräilin kauniille paikalle lammen rantaan. Minkäs mahtaa, jatkossa on otettava kaikki ilo irti kotona hengailusta. 

Ps. Spagettilautaskuvassa mukana anopin vuosia sitten neuloma beige villanuttu. Se on painava kuin mikä, mutta mahdottoman lämmin. Siihen on kiva kääriytyä.

Syystunnelmia

Piipahdin ihailemassa yhtä Mikkelin kauneimmista kaduista. Ruotsalaiset lahjoittivat Metsolankadun varteen 28 puutaloa välirauhan aikaan 1940-luvulla. Ruotsalaiset halusivat auttaa talvisodan jälkeen karjalaisten evakkojen asuttamista Suomen alueelle toimittamalla valmistaloja asuntopulaa helpottamaan. Talot olivat alkujaan 50 neliömetrisiä. Sittemmin niiden kylmiä kuisteja on otettu asuinkäyttöön. Myös lisäsiipiä on rakennettu jälkeen päin tai muutettu kellarikerroksia lämpimiksi tiloiksi. 

Näitä pastellinvärisiä taloja olen käynyt valokuvaamassa ennenkin. Viimeksi muistaakseni pari vuotta sitten joulun aikaan, kun oli paljon lunta ja pakkasta. Nyt halusin nähdä, miltä Metsolankatu näyttää näin syksyiseen aikaan.

Eniten ihastuin talojen edessä kasvaviin omenapuihin, joita riitti koko kadun mitalle. Niistä tuli kerrassaan kodikas fiilis. Kyllä minä osaisin kuvitella itseni tuonne. Suosikikseni muodostui tuo vaalea talo, jossa on suuria lyhtyjä portailla. Kuvasin sitä sekä mennessä että tullessa. Kuinka mukavaa portailla olisikaan istua auringonpaisteessa kahvimuki kourassa ja katsella pihojen elämää. Ehkä vierailen tuolla vielä myöhemmin syksyllä. Sitten, kun syksyiset värit tulevat paremmin esiin.

Pieniä yksityiskohtia

 

Taidekirja Albert Edelfeltistä maksoi kirpputorilla euron. Pitihän se poimia mukaan. Porvoo-aiheinen tummasävyinen maalaus puhutteli erityisesti valokuvauksen hetkellä. Seinänaulakossa roikkuva lintuaiheinen köynnös on joulukoriste, jonka löysin vuosi sitten Ikeasta. Minulla on taipumus roikottaa ei niin ilmiselviä joulukoristeita esillä. Noihin lintuihinkin olen niin ihastunut, etten aio luopua ihan vähällä. 

Viimeisessä kuvassa on yksi kauneimmista kahvipurkeistani ja Designmuseosta vuosia sitten hankittu Miikon kahvimitta, jossa on pieni magneetti. Mahdottoman kätevä tuote, se kun tarraa kahvipurkin kylkeen kiinni - ja pysyy siinä. Ainakin meidän käytössä.

Eilinen työpäivä oli taas yksi niistä katastrofipäivistä, jotka jäävät pyörimään illaksi päähän. Koko päivän minulla oli tunne, että uppoan vain syvemmälle ja syvemmälle. Tuurikaan ei suosinut, kun joka tuutista tuntui tulevan huonoja uutisia niskaan. Oman työni ohella minun oli tarkoitus perehdyttää vielä uutta ihmistä talon tavoille. Sekään ei mennyt nappiin. Hävettää suorastaan, miten heitteille jouduin hänet jättämään. Josko tänään olisi parempi päivä ja kotiutuisin illalla tyytyväisenä?

Ulkona paistaa aurinko ja tuuli pöläyttelee keltaisia koivunlehtiä tanssahtelemaan ilmaan. Kahvihammasta on kolottanut niin, että kahvia on mennyt aamun aikana kuppitolkulla. Keitin sitä välillä lisääkin. On ollut ihanan kiireetön aamu.

Raikasta raitaa

 

Trikoolakanat ovat ihanan pehmeät ja lämpimät. Sopivat hyvin tähän pimenevään vuodenaikaan. Päiväpeittoja meillä ei ole lainkaan. Pyrin loihtimaan aina aamuisin jonkun rennon ja kivannäköisen petauksen, vaikken niissä kovin taitava olekaan. Huomatkaa, että kaivelin kaapista jo syksyiset sesonkimukitkin käyttöön.

Asuntomme molemmat makuuhuoneet avautuvat olohuoneeseen. Pidän siitä, että makuuhuoneessa ollessaan voi nähdä lähes koko asunnon läpi. Sitä hyödynsin näissä valokuvissa. Seisoin perimmäisessä makuuhuonessa ja kuvasin olohuoneen jatkona olevaa makuuhuonetta, jonka pariovet olivat auki. Pariovet ovat kätevät. Ne avaamalla olohuone tuntuu sekä tilavammalta että huomattavasti valoisammalta.

Appivanhempien kanssa kävimme Tertin kartanon lounaalla eilen. Tällä kertaa pääruokina tarjottiin siiderissä haudutettua possua kermaisella hapankaalipedillä, järvikalapihvejä ja rapukastiketta sekä sienilasagnea. Jälkiruokana herkuteltiin porkkanakakulla, joka suli ihanasti suuhun. Oli pakko ottaa toinenkin pala.

Mihin tämä aika taas katosi? Neljä vapaapäivää hurahti jonnekin mystisesti. Huomenna työ ja arki. Onneksi on maaseudun herkkuja ilahduttamassa: perunoita, porkkanoita, kantarelleja, omenoita ja luumuja sekä anopin leipomaa omenapiirakkaa.