Tällaisen abstraktin taideprintin minä taannoin kotiutin. Työn nimi on Lempeällä lammella ja sen on taiteillut Riika Anundi vuonna 2022. Pääosassa ovat persikkaiset sävyt. Muina väreinä on valkoista, vaaleansinistä, tummaa sinistä, vihreää ja ripaus burgundin punaista. Minun työni on neljäs kolmestakymmenestä.
Riika Anundilla oli paljon kiinnostavia töitä eri alustoilla. Harmitti, että kaikki suurimmat suosikkini olivat myytyjä. Tykästyin kuitenkin tähän - ja tykästyn koko ajan enemmän. Teoksen värimaailma tulee toimimaan hienosti olohuoneessa. Tänään kävin kehysostoksilla. Nyt vaan pitäisi ripustaa teos tuohon kaapin yläpuolelle.
Muutenkin minulla oli tänään varsin tuottelias vapaapäivä. Kehysostoksilta tultuani puuhailin myös saven kanssa ja tein suunnitelmia (sekä yhden varauksen) elokuun kesälomaviikolle. On mukavaa, että tulevaisuudessa häämöttää jotain odottamisen arvoista. Sen ajatuksen innoittamana arkiset askareet lentävät kuin siivillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti