Tuntui muutaman päivän jo kesältä. Istuin kesämekko päällä Kerimäen aitan rappusilla ja katselin muurahaisten jatkuvaa kiirettä. Nautin suuresti, ettei minun tarvinnut vouhottaa tippaakaan mihinkään suuntaan. Aurinko paahtoi lämpimästi ja käki kukkui taustalla. Juuri tällaisia pieniä onnenhetkiä olin kesälomaltani odottanut.
Anoppilassa oli menneenä viikonloppuna koivujen istutustalkoot ja miehen sukua pilvin pimein paikalla. Introverttinä etsiskelin pitkin viikonloppua omaa tilaa ja omia paikkoja. Lauantaina viihdyin aittakammarissa sadetta kuuntelemassa. Pyhäaamuna taas vaelsin kahvikupin kanssa laiturille aurinkoon. Joutsenella oli kaislikon rantakivellä aamupesu menossa. Sitä oli mukavaa seurata. Samalla siinä mietin, että olisinpa himpun verran sosiaalisempi ihminen. Kun siinä sitten toivomaan rupesin, niin halusin olla myös vähemmän ujo ja paremmalla itsetunnolla varustettu.
Kuvakimarassa hieman mökkitunnelmia. Metsän valkovuokkoja kävin tervehtimässä ilolla. Aamulla ja illalla. Välillä päivälläkin. Satuin kävelemään rantaa kohti kameran kanssa, kun joutsen lipui kauniisti järvellä. Sain pari valokuvaa muistoksi. Viimeisessä kuvassa miehen isoäidin vanha hellehattu veneessä. Kesäpäivien suosikkini.
Jänis kävi taas vierailulla. Olimme tulossa pihasaunasta, kun huomasin sen lönköttelemässä pihan poikki. Ihan mukava vieras. Samaa ei voi sanoa karhusta, joka kävi vuosia sitten tuvan ikkunan takana kuljailemassa. Karhun kyläily jäi onneksi ainutlaatuiseksi elämykseksi. Anopilla on tästä muistona valokuvia.
2 kommenttia:
Juuri tuollaisista asioista itsekin nautin ja vähän samoja toiveita monesti itselleni olen miettinyt. Vaan hui hai, tämmöisiä me ollaan ja muut sopeutukoot siihen! 💪
Näinhän se menee. Vaikea tästä on muuksi taipua, vaikka olen kyllä koittanut...
Lähetä kommentti