Kädentaitoja

 

Työhyvinvointipäivänä heittäydyimme floristeiksi. Eihän minusta tuon kyhäelmän perusteella mitään vuoden floristia tulisi, mutta nautin kovasti tuollaisesta puuhastelusta.

Näin jälkikäteen mietin, että ehkä joku luova harrastus sopisi elämääni. Sen avulla saisin häivytettyä kaikki töihin liittyvät ajatukset taka-alalle. Toinen päivästä käteen käteen jäänyt ajatus: Minun kannattaisi ruveta miettimään kaksitehosilmälasien hankkimista. Elämäni helpottuisi huomattavasti.

Tämä päivä meni etätyöpalaverissa makuuhuoneesta käsin. Myönnetään, että sängyn reunalla oli aika epämukavaa istua, etenkin, kun kissani koisasi reilun kolmen tunnin päiväunet vieressäni peiton alla. Palaverin lopussa Mokoma vääntäytyi innoissaan peiton alta esille ja ryhtyi kerjäämään rapsutuksia. Onneksi mikrofoni oli äänettömällä palaverissa ja kameran linssissä varsin tiukka rajaus. 

Joulun työvuorolistat saapuivat. Olen tänä vuonna vapaalla sekä aaton että joulupäivän. Meillä oli miehen kanssa tarkoitus viettää sukujoulua anoppilassa, mutta taidamme laittaa suunnitelmat uusiksi, sillä minulla on työvuoro tapaninpäivänä kello 7.00 alkaen. Yritin saada vaihdettua vuoroa, mutta se nyt ei vaan tällä kertaa onnistu. Joko teemme pyrähdyksen anoppilaan tai vietämme joulun kotona.

Huomisen ohjelmassa on vain yksi ainoa tehtävä. Kummipojan hakeminen päiväkodista. Luvassa on woltattua ruokaa ja Pikku Kakkonen. Kuulostaa varsin rentouttavalta, vai mitä arvelette?

Mainio maanantai

 

Ruskeiden sävyjen voittokulku jatkuu edelleen. Anoppi lähetti minulle eilen miehen mukana uudet villasukat. Luonnonvalkoisella pohjalla on turpeen sävyisiä lehtiä ja kukkakuvioita. Olin alunperin ajatellut turpeen tilalle tähkänkeltaista, mutta sellaista ei anoppilan lähikaupasta löytynyt. Nyt olen tyytyväinen. Turvehan on juuri hyvä väri. Kaiken lisäksi se passaa hienosti olohuoneen värimaailmaan.

Eilen illalla olin aivan poikki. Kolme peräkkäistä aamuvuoroa veti aika väsyksiin. Yksi aamu menee, vielä kaksikin. Kolmea aamua en edes muista aiemmin tehneeni. Onneksi tänään olen saanut nukkua univelat pois ja nauttia lähtemättömyyden tunnelmasta. Olen hengaillut uusissa (lämpimissä) villasukissa, juonut mukitolkulla suklaakahvia kynttelikön valossa ja ollut vain. Yhden päivän vapaalla ei parane liikoja hötkyillä. Aurinkokin on pilkahdellut välillä. Minulla on ollut kerrassaan mainio maanantai.

Talvikin käväisi täällä viime postauksen jälkeen. Yhtenä iltana satoi taivaan täydeltä lunta ja maa sekä puut olivat valkoisia. Muistan kuinka hienolta lumihiutaleiden pyrähtely näytti katuvalojen loisteessa, kun kävelin pientaloalueella. Tuli jouluinen mieli. Jo samana iltana lumi muuttui vedeksi ja aamuun mennessä talvi oli jo poissa. Koko ilta lumisateineen tuntuu näin jälkikäteen kauniilta unelta. 

Kissamme elää nykyään aivan omaa elämäänsä. Makuuhuoneen ikkunalauta toimittaa sen talviasunnon virkaa. Lämpöpatterin päällä tunnelma on lähes trooppinen. Ainakin minun makuuni. Ikkunaverhon takaa näkyy satunnaisesti tassu, häntä tai nenänpää. Ilman näitä vilahduksia tätä ei arvaisi kissakodiksi.

Hämärän hetkiä

 

Viisi vapaapäivää takana. Taisi olla hämärää ja sadella vettä jokaisena niistä. Toisina enemmän ja toisina hieman vähemmän. Pitkälti kotinurkissa kierrellessä sujahtivat nämä harmaat marraskuiset päivät. Sen verran sain aikaan, että kaivelin kynttelikön ja kuusimukit esille. Pyörittelin myös sisustusta toimivammaksi. Vaihtelin lähinnä taulujen paikkoja ja siirsin eteisen käyttämättömän pöytälampun olohuoneeseen. Kaikki lisävalaistus on tarpeen tämän loputtoman pimeyden keskellä. 

Mies lähti töihin aamulla jo kukonlaulun aikaan. Minä heräilin kissan kanssa yhden aikaan päivällä ja keittelin itselleni aamukahvia viimeisten auringonsäteiden pyyhkiessä kotinurkkia. Myönnettäköön, että paras päivä meni nukkuessa, mutta lähdenpähän ainakin hyvin levänneenä yövuoroon. Tämän viikon sääkartta lupailee useammalle päivälle aurinkoa, jospa sitä eksyisi himpun verran myös minun elämääni. Olen varovaisen toiveikas. Auringonvaloterapia tulisi nimittäin tarpeeseen. On vaan ollut tänä vuonna jotenkin erityisen haastavaa eläminen ja oleminen talviaikaan siirtymisen jälkeen. 

Viime viikon suurin saavutus ja onnistuminen oli äidin perunkirjoituksen loppuun saattaminen. Muistan, miten skannasin ja lähetin kilotolkulla asiakirjoja raskaimman työputken lomassa silmät sikkurassa. On helpottava ajatus, että se kaikki on viimein takana. Tälle viikolle on luvassa kirpputoriprojekti, joka on vielä kovin vaiheessa. Hintalaput odottavat keittiönpöydän kulmalla siistissä pinossa. Kunhan nuo kassit, pussit ja nyssäkät tuosta työhuoneen lattialta lähtevät, niin voin huokaista helpotuksesta. Toivon, että onneni on myötäinen ja kaikki tavarat käyvät kaupaksi. Tai ainakin lähestulkoon.