Istun villapuseroon kääriytyneenä vakiopaikallani sohvan nurkassa ja katselen ajatuksissani, kuinka tuuli yrittää tempoa riippakoivun oksia matkaansa siinä onnistumatta. Taitaa sadella vettäkin, kun ulkona on niin kovin hämärää. Sää sopii melankoliseen mielialaani kuin nenä päähän. Äidin kuoleman jälkeiset päivät päättivät iloisen kesäkauden kuin veitsellä leikaten ja toivat kirpeän syksyn tullessaan. Pidän syksystä, mutta aavistelen, että tämä syksy ei tule hellimään, eikä hemmottelemaan minua.
Remonttimeteli käy luihin ja ytimiin. Katuremontin lisäksi taloyhtiössä oli muutaman päivän varastoremontti alkuviikosta. Soittelin maanantaina äidin kuolemaan liittyviä asioita ja yritin saada ääneni kuuluville. Iltapäivällä oli jo pakko karata muualle. Onneksi mies tiesi rauhaisan laituripaikan, jossa saattoi hengähtää hetken - ja antaa auringon lämmittää selkää. Tänään pakenin kaupungille rauhoittumaan. Istuin puistossa, kävin lounaalla ja vilkuilin kauppoja kuluttaakseni aikaa.
Tämänpäiväiseltä kauppareissulta kotiuduin Marimekon juliste kainalossa. Karhuemo oli aiheena sellainen, joka puhutteli minua suuresti ajankohtaisuutensa vuoksi. Juliste tuntui hyvältä tavalta muistaa äitiä. Kehystin sen ja ripustin olohuoneen seinälle sohvan viereen. Karhuemo on nyt aina lähellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti