Mietiskelin suhdettani sisustamiseen. Sisustaminen on ollut aina kiehtovaa, mutta korona-ajan alettua annoin sen lähes lähteä lapasesta. Olimme muuttaneet puoli vuotta aiemmin lähiöstä kaupunkiin palveluiden äärelle. Yhtäkkiä palvelut olivat poissa ja ihmiset ympärillä tuntuivat sulkeutuvan koteihinsa. Oma työni sosiaali- ja terveysalalla muuttui entistä kuormittavammaksi. Vapaa-ajallani sisustin turvallista pesää, johon saattoin vetäytyä toipumaan raskaasta työstä. Arkeni on helpottunut valtavasti niistä ajoista, mutta kotihiirenä nautin edelleen kauniista asioista ympärilläni. Iloa tuottavat esimerkiksi juuri vaihdetut lempilakanat ja suosikkisarjan astiasetti.
Isäni kuolemasta tulee ensi keväänä kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Isä sai ensimmäisen infarktinsa 31-vuotiaana ja sairasti siitä lähtien. Minä olin pieni silloin. Näin jo teininä ensimmäiset unet isän kuolemasta. Pelkäsin alitajuisesti menetystä. Kuoleman jälkeen näin paljon unia, joissa isä olikin saatu elvytettyä sydänkohtauksesta. Nyt pitkästä aikaa näin unen, jossa isä olikin selvinnyt ja toipunut. Halasin häntä tiukasti ja pitkään, koska tiesin, että tulen menettämään hänet pian uudestaan.
Menin tänään työpaikalle kaupan kautta ja pysähdyin sisällä kuin seinään. Joulutähtien rivi pönötti vastassa. En halunnut edes katsoa sinne päin. Nytkö se aika jo alkaa?
En ollut katsellut työvuorolistoja ihan loppuun saakka. Hoksasin vasta eilen, että minulla on alkamassa peräti seitsemän päivän vapaat. Kokonainen viikko. Tämähän on kuin syysloma, jota en ole ymmärtänyt koskaan pyytää. Ilahduin suuresti.
