Olen puurtanut ja raatanut niska limassa. En ole ehtinyt tänne edes kuulumisiani kirjailemaan tai kameraa etsimään. Työt ovat haitanneet harrastuksiani. Se alkaa olla kuitenkin loppu. Pääsen huomenna vapaapäivien putkeen, joka johtaa kesälomaan.
On ollut vähän ongelmaa jaksamisen kanssa. Meillä molemmilla. Hermoja on kiristänyt harva se päivä. Puolison lukuvuosi tuli päätökseen ja tentit/tehtävät lähtivät onnistuneesti matkaan. Itse olen yrittänyt saada molemmat työt lomavalmiuteen, ja se on vaatinut venymistä sekä pitkiä päiviä. Puoliso ehti jo lomaillakin hetken. Hengähdettyään hän kaiveli kesän kurssitarjonnasta lisää suoritettavaa.
Elokuun puoliväliin päätin jättää yhden kokonaisen lomaviikon - ja hyvä niin. Säät eivät näytä suosivan ulkoilma-aktiviteetteja toukokuussa, jospa parempi onni kävisi sitten elokuun puolella. Lomareissulle pakkaan näillä näkymin lämmintä vaatetta, kuten villapuseroita sekä villasukkia. Pitäähän minun päästä nauttimaan Porvoon talon pihaterassilla niistä aamukahveista, mistä jo aiemmin haaveilin.
Koska uusia kuvia ei ole, niin valokuvissa sukelletaan toukokuun tunnelmiin vuosien taakse. Kuvat on napsittu vuonna 2019. Ensimmäinen kuva on otettu juurikin vappuna. Kaivelin silloin kirpputorilta hankitut posliinit esille varta vasten juhlan kunniaksi. Seuraavassa postauksessa on luvassa sitten jotain uutta, minä lupaan.
Meinasi ihan jäädä kertomatta, miten sain yhtenä iltana taideinspiraation. Löysin sattuman oikusta Taiko-taideverkkokaupan ja lähdin sitä selaamaan. Ajatus oli, että metsästän sieltä aidon taideteoksen kotiin. Joko grafiikanlehden tai maalauksen. Monta mukavaa löysin, mutta parhaista parhaimmat olivat löytäneet jo uuden kodin. Aion pitää tuota kuitenkin silmällä jatkossakin. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin silmiin osuu juuri se täydellinen taideteos - joka sopii kaiken lisäksi vielä budjettiinkin.
Viime vuonna hytistiin vappupiknikillä tuulisen Suomenlinnan kallioilla. Nähtäväksi jää, missä hytisemme tänä vappuna. Hauskaa, kaunista ja herkullista Vappua!
4 kommenttia:
Kivaa vappua!
Kiitos ihana jenni. Toivottavasti sinulla oli hauska vappu myös 😊
Taiko on mun suosikki! Ja grafiikka. 😍
Seuraan tuota Taikoa nykyään joka viikko. Koukuttavaa 😊
Lähetä kommentti