Valkovuokot näyttävät hyvältä ihan missä tahansa. Ne sopivat mainiosti saunan halkoliiterin oveen tai vaikkapa roikkumaan pyykkinarulle pyykkipoikien joukkoon. Anoppilan lähimetsä täyttyy valkovuokoista keväisin. Valokuvattavaa, nähtävää ja poimittavaa riittää - ja minä nautin joka hetkestä.
Istun tätä kirjoittaessani aamukahvimuki seuranani ja katselen koivunoksien rimpuilua tuulessa. Lempeä laskeutuminen töihin jäi pelkäksi haaveeksi. Olen sutkinut yövuoroja urakalla. Lähden töihin tänäkin iltana. Sen jälkeen on onneksi kaksi vapaata päivää ennen kuin kaikki alkaa taas alusta. Ensi viikollakin minulla on nimittäin luvassa pääasiassa yötöitä. Olen siis melkoinen yökyöpeli nykyään.
Kissamme ei ole koskaan pitänyt matkustamisesta. Paluumatka maalta oli tällä kertaa erityisen haastava. Saimme kuunnella kissan protestointia lähes koko matkan. Viimeisten kilometrien aikana se yritti raadella koko kuljetuskopan rikki. Siinä tiimellyksessä kissa satutti takatassunsakin. Reissun jälkeen meni päivä tai pari ontuessa. Onneksi vaiva on jo korjaantunut. Huokaan helpotuksesta, ettei näköpiirissä ole uusia reissuja. Jos tänä kesänä vielä jonnekin lähden, niin otan matkaseuraksi vain itseni. Vai pitäisikö sanoa kun lähden? Mieleni tahtoo selvästi vielä jonnekin. Eilen aamulla pyöräilin töistä kotiin ja lokkien kirkumista kuunnellessani haaveilin kesäisestä Savonlinnasta ja yhdestä linnan kupeessa olevasta hotellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti