Kirpputorilta löytämäni taidekirja Helene Schjerfbeckistä teki vaikutuksen. Poimin sen heti huomattuani kainalooni. Vasta kassan jälkeen huomasin, että kirjan välissä on pari vuoden 1992 lehtileikettä Schjerfbeckistä. Toinen peräti Hufvudstadsbladetista. Lehtileikkeiden lisäksi kirjan haltija oli tallettanut muistoksi Turun taidemuseon Helene Schjerfbeck -taidenäyttelyn esitteet vuodelta 1997. Olen pikkuisen utelias, se myönnettäköön. Kirjan entisen omistajan kohtalo jäi minua mietityttämään.
Aiemmin metsästin into piukeana kirpputorilta vanhoja Arabian astioita. Kaappien pursuillessa kippoja ja kuppeja huomaan kiinnostuksenkohteeni vaihtuneen. Nykyään selailen sujuvasti kirjakasoja ja hypistelen villasukkia. Tuon taidekirjan lisäksi mukaani kirpparilta lähti yksi romaani iltalukemiseksi.
Tämä aamu alkoi aika paskasti. En saanut herättyäni edes aamukahvia, kun en ollut edellisenä päivänä töihin mennessäni muistanut ostaa suodatinpusseja. Olin juuri makuuhuoneessa pukeutumassa, kun kuulin rekan peruutuspiippauksen. Panikoiduin siinä ilman vaatteita ja sukelsin lattialle sängyn taakse. Ihan kuin rekankuljettajalla olisi ollut aikaa (tai kiinnostusta) tiirailla meikäläisen alastomuutta. Rekan kadottua näkyvistä pujottauduin pikaisesti kesämekkoon vain todetakseni, että ulkona on ruvennut satamaan vettä. Uuden vaatekerran myötä pääsin viimein talosta ulos ja kaupalle suodatinpusseja ostamaan.
Siinäpä onkin kaikki, mitä haluan tällä erää sanoa. Nyt aion sytytellä reilusti kynttilöitä palamaan sateisen ja hämärän perjantai-illan iloksi. Oikein hyvää viikonloppua ihan jokaiselle teistä!
2 kommenttia:
Hyvän löydön teit! Ja ihana avaimenperä ♡
Olen katsellut kirjaa vähän jokaisena iltana. Oli kyllä sen kuuden euron arvoinen, minkä tuosta maksoin 😁 Kiitos, tykkään tuosta kovin itsekin!
Lähetä kommentti