Designia

 

Iittalan Plektra-jakkaran ostin aikoinaan Parikkalassa asuessani. Kun koti oli kahdella paikkakunnalla, ei ollut järkevää ostaa liikaa huonekaluja. Koivuvanerista valmistetun jakkaran on suunnitellut hollantilainen suunnittelija Ineke Hans. Plektra toimi eteisen jakkarana kenkiä laittaessa, keittiössä kiipeillessä, sohvapöytänä, yöpöytänä ja rahina. Jakkaran keskellä on pyöreä reikä, josta se on näppärä napata matkaan. 

Jakkaran lisäksi hankin Parikkalassa Kartellin Componibili-säilytyskalusteen, joka on minulla nykyään yöpöytänä. Luulen, että siitä kirjailen enemmän toisella kertaa.

Tarpeellinen tuo jakkara on vielä nykyäänkin. Lyhyenä ihmisinä käytän jakkaraa keittiössä kiipeilyyn lähes päivittäin. Valokuvatessa tuo on myös harvinaisen kätevä. Voin nousta ylemmäs tai laskeutua istumaan. Säilytän jakkaraa keittiön ikkunan edessä. Siihen tulee istahdettua usein kahvimukin kanssa katselemaan kadun elämää.

Eilen istuin tarkkailemassa jakkaralla ohikulkevien ihmisten sadetyylejä. Kerran, vuosia sitten, säpsähdin ihan kunnolla, kun pyöräilevä koululainen meinasi jäädä suojatietä ylittäessään rekan alle. Lähellä oli, etten kiskaissut siinä istuessani aamukahvia väärään kurkkuun. Pyörään tuli muistaakseni mutka, mutta koululainen selvisi onneksi säikähdyksellä. Vähänkö olin siinä silloin helpottunut minäkin. 

Omassa kuplassa

 

Tuon tarjoiluvaunun ostin aikoinaan kukkapöydäksi. Harvemmin siinä kuitenkaan kukkia on, kaikkea muuta. Nyt päätin kokeilla, miltä näyttäisi tarjoiluvaunullinen vihreää. Myönnetään, että hyvältähän se näytti. Sitten hoksasin, että pimeä vuodenaika alkaa. Ehkä kasvien on syytä nauttia valosta ja notkua lähempänä ikkunalautaa. 

Alimmassa valokuvassa Risto-Matti Ratian suunnittelema Saaristo-kirstu. Se lienee ensimmäisiä tekemiäni sisustushankintoja. Kirstu on meillä eteisessä. Se säilöö kenkiä sisäänsä. Sinne pistin jo kaikki sandaalit odottamaan seuraavaa kesää.

Olemme elelleet vuorokauden verran aivan omassa kuplassamme. Eilen kokkasimme Lindströmin pihvejä perunamuusin kanssa ja istuimme iltaa Netflixin kera. Tänään vietettiin pizzapäivää. Pakotin itseni liikkeelle sen verran, että kävin nyt illasta ulkona. Kuinka helppoa tuonne omaan kuplaan olisi jäädä pyörimään. Lopuksi elämää.

Astiakaapista, osa 2

 

Keräsin tähän postaukseen kokoelman syksyisistä astiakuvista. Esteettistä silmääni viehättävät tällä hetkellä erityisesti Nanny Stillin aikoinaan suunnittelemat Grapponia-kulhot sekä mustat Marimekon Basket-mukit. Myönnetään, kauniisti myös parmesaanilla päällystetty tomaattinen pasta-annos tulee esille Siirtolapuutarha-sarjan lautasella.

Työviikkoni tuli päätökseen tänä aamuna, kun toinen yövuoroni loppui. Nyt aion sukeltaa peiton alle unille - ja sen jälkeen alkavat odotetut vapaapäivät. En ole edes vielä laskenut, montako niitä on. Kolme tai neljä päivää luulen. Sääennustus lupailee sateita varmaan jokaiselle päivälle. Harmi, sillä nautin vaihtuvista maisemista ja termospullokahveista. Perjantaina esimerkiksi pyöräilin kauniille paikalle lammen rantaan. Minkäs mahtaa, jatkossa on otettava kaikki ilo irti kotona hengailusta. 

Ps. Spagettilautaskuvassa mukana anopin vuosia sitten neuloma beige villanuttu. Se on painava kuin mikä, mutta mahdottoman lämmin. Siihen on kiva kääriytyä.

Syystunnelmia

Piipahdin ihailemassa yhtä Mikkelin kauneimmista kaduista. Ruotsalaiset lahjoittivat Metsolankadun varteen 28 puutaloa välirauhan aikaan 1940-luvulla. Ruotsalaiset halusivat auttaa talvisodan jälkeen karjalaisten evakkojen asuttamista Suomen alueelle toimittamalla valmistaloja asuntopulaa helpottamaan. Talot olivat alkujaan 50 neliömetrisiä. Sittemmin niiden kylmiä kuisteja on otettu asuinkäyttöön. Myös lisäsiipiä on rakennettu jälkeen päin tai muutettu kellarikerroksia lämpimiksi tiloiksi. 

Näitä pastellinvärisiä taloja olen käynyt valokuvaamassa ennenkin. Viimeksi muistaakseni pari vuotta sitten joulun aikaan, kun oli paljon lunta ja pakkasta. Nyt halusin nähdä, miltä Metsolankatu näyttää näin syksyiseen aikaan.

Eniten ihastuin talojen edessä kasvaviin omenapuihin, joita riitti koko kadun mitalle. Niistä tuli kerrassaan kodikas fiilis. Kyllä minä osaisin kuvitella itseni tuonne. Suosikikseni muodostui tuo vaalea talo, jossa on suuria lyhtyjä portailla. Kuvasin sitä sekä mennessä että tullessa. Kuinka mukavaa portailla olisikaan istua auringonpaisteessa kahvimuki kourassa ja katsella pihojen elämää. Ehkä vierailen tuolla vielä myöhemmin syksyllä. Sitten, kun syksyiset värit tulevat paremmin esiin.

Pieniä yksityiskohtia

 

Taidekirja Albert Edelfeltistä maksoi kirpputorilla euron. Pitihän se poimia mukaan. Porvoo-aiheinen tummasävyinen maalaus puhutteli erityisesti valokuvauksen hetkellä. Seinänaulakossa roikkuva lintuaiheinen köynnös on joulukoriste, jonka löysin vuosi sitten Ikeasta. Minulla on taipumus roikottaa ei niin ilmiselviä joulukoristeita esillä. Noihin lintuihinkin olen niin ihastunut, etten aio luopua ihan vähällä. 

Viimeisessä kuvassa on yksi kauneimmista kahvipurkeistani ja Designmuseosta vuosia sitten hankittu Miikon kahvimitta, jossa on pieni magneetti. Mahdottoman kätevä tuote, se kun tarraa kahvipurkin kylkeen kiinni - ja pysyy siinä. Ainakin meidän käytössä.

Eilinen työpäivä oli taas yksi niistä katastrofipäivistä, jotka jäävät pyörimään illaksi päähän. Koko päivän minulla oli tunne, että uppoan vain syvemmälle ja syvemmälle. Tuurikaan ei suosinut, kun joka tuutista tuntui tulevan huonoja uutisia niskaan. Oman työni ohella minun oli tarkoitus perehdyttää vielä uutta ihmistä talon tavoille. Sekään ei mennyt nappiin. Hävettää suorastaan, miten heitteille jouduin hänet jättämään. Josko tänään olisi parempi päivä ja kotiutuisin illalla tyytyväisenä?

Ulkona paistaa aurinko ja tuuli pöläyttelee keltaisia koivunlehtiä tanssahtelemaan ilmaan. Kahvihammasta on kolottanut niin, että kahvia on mennyt aamun aikana kuppitolkulla. Keitin sitä välillä lisääkin. On ollut ihanan kiireetön aamu.

Raikasta raitaa

 

Trikoolakanat ovat ihanan pehmeät ja lämpimät. Sopivat hyvin tähän pimenevään vuodenaikaan. Päiväpeittoja meillä ei ole lainkaan. Pyrin loihtimaan aina aamuisin jonkun rennon ja kivannäköisen petauksen, vaikken niissä kovin taitava olekaan. Huomatkaa, että kaivelin kaapista jo syksyiset sesonkimukitkin käyttöön.

Asuntomme molemmat makuuhuoneet avautuvat olohuoneeseen. Pidän siitä, että makuuhuoneessa ollessaan voi nähdä lähes koko asunnon läpi. Sitä hyödynsin näissä valokuvissa. Seisoin perimmäisessä makuuhuonessa ja kuvasin olohuoneen jatkona olevaa makuuhuonetta, jonka pariovet olivat auki. Pariovet ovat kätevät. Ne avaamalla olohuone tuntuu sekä tilavammalta että huomattavasti valoisammalta.

Appivanhempien kanssa kävimme Tertin kartanon lounaalla eilen. Tällä kertaa pääruokina tarjottiin siiderissä haudutettua possua kermaisella hapankaalipedillä, järvikalapihvejä ja rapukastiketta sekä sienilasagnea. Jälkiruokana herkuteltiin porkkanakakulla, joka suli ihanasti suuhun. Oli pakko ottaa toinenkin pala.

Mihin tämä aika taas katosi? Neljä vapaapäivää hurahti jonnekin mystisesti. Huomenna työ ja arki. Onneksi on maaseudun herkkuja ilahduttamassa: perunoita, porkkanoita, kantarelleja, omenoita ja luumuja sekä anopin leipomaa omenapiirakkaa.

Väripilkkuja

 

Kotiuduin taannoin torilta kehäkukkakimpun kera. Oli mukava saada hetkeksi väripilkkuja kotiin. Alimmassa kuvassa nuput ovat vielä kiinni. Ylempänä olevassa kuvassa kukkaloisto on jo valloillaan muutamaa tuntia myöhemmin.

Viikonloppuni on ollut puunausta ja jynssäystä. Pölyjen tomuttamista. Appivanhemmat ovat tulossa maanantaina kylään, joten olen tehnyt vähän tarkempaa siivousta. He kävivät viimeksi avustamassa meitä muutossa. Siitä tuli nyt elokuussa kuusi vuotta. Appivanhemmat eivät siis tosiaankaan laukkaa meillä kylässä riesaksi asti. Anoppi lupasi tuoda maalta syksyn satoa tullessaan. Tuollaiset tuliaiset kelpaavat aina.

Suomen Kaunein Koti -ohjelma on taas alkanut. Olin tv-sarjan mainoksesta bongaavani yhtenä iltana Airbnb-majoituksen, jossa vierailimme toukokuussa Riian reissun jälkeen. Kirjoitin kodista silloin tuplapostauksen otsikolla Inspiroiva koti. Hauskaa, että pääsen näkemään sen televisiossa. Odotan jo mielenkiinnolla kyseistä jaksoa.

Majoituksesta tulikin mieleeni, että varasin tälle vuodelle vielä yhden kodin. Kyseessä on loft-asunto 1400-luvun rakennuksessa. Historian havinaa piisaa urakalla. Täytyy myöntää, että nyt odotukset ovat kieltämättä korkealla. Olen aika täpinöissäni tästä paikasta. Katsotaanhan nyt kuitenkin, että päästäänkö edes lähtemään liikkeelle. Lenssukausi voi hyvinkin pukata päälle ennen matkaa. Olemme päättäneet, että jos nyt ei onnista, niin sitten ensi vuoden puolella. Tuon haluamme päästä kokemaan.

Syksyn väreissä

 

Termospullo ja särkymätön kahvimuki on nyt hankittu. Ensin ajattelin käyttää hankintaan aikaa, etsiä netistä kauniin termospullon ja tilata sen. Sitten olinkin malttamaton ja marssin suoraan Prismaan. Onnekseni löysin sieltä kauniin termospullon - ja alennusmyynnistä vielä. Pääsin metsään iltakahville jo heti samana iltana.

Löysin täydellisen kahvipaikan läheiseltä vuorelta. Paikka on kauniin kallioinen ja metsäisä. Mikä parasta, saan istua siellä ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni. Kaikki nimittäin menevät Naisvuorelle, joten Akkavuorella on tilaa. Korkeimmalta kohdalta on kiva näkymä kaupungin suuntaan, jos sellaista haluaa katsella. Itse tykkään tiirailla metsää, syksyn värejä, tuulessa liehuvia heiniä ja kallion muotoja. 

Yhtenä aamuna lähdin sinne heti herättyäni. Keittelin vaan kahvit termospulloon ja talsin reppu selässä. Paikallinen nuoriso näkyy viettävän vuorella aikaansa. Korkeimman kohdan ympäristö suorastaan kylpee lasinsiruissa. Onneksi mieluisia kulmia löytyy vuorelta vähän sieltä ja täältä. Pääsen nauttimaan elostani minäkin.

Eilinen yövuoron jälkeinen ykkösvapaa meni väsymyksessä ja päänsäryssä. Onneksi tämän päivän jälkeen on luvassa viikonloppuvapaat. Mitään ihmeitä ei ole suunnitteilla, puolisokin on töissä. Aion vain olla. Odotan myös, että saan nukuttua univelat.