Täydellinen päivä

 

Matalan kynnyksen bloggausta tänään. Kaikki päivän kuvat on napsittu kännykällä talteen. Tertin kartanon puutarhalounaalle en ottanut kameraa mukaan. Olin juuri käynyt siellä kameroineni pyörimässä, joten kuvittelin pärjääväni hyvin ilman. Paikan päällä teki kuitenkin mieli tallentaa hieman tunnelmia sieltä ja täältä. Tällä kertaa sain kuvattua kaunista päärakennustakin ilman objektiiviongelmia.

Lounaan söimme kahvilan lasitetulla terassilla, josta on näkymä suoraan kauniiseen puutarhaan. Tarjolla oli runsas salaattipöytä ja ihanat tuoreet leivät. Pääruoaksi otin haukiwallenbergia sitrusvoikastikkeen ja tilliperunoiden kera sekä puutarhaisen kasvislisäkkeen. Jälkimakuina maistelin marjarahkaa, kahvia ja vaniljafudgeja. Lounasruoka oli hyvää, muttei mitään maailmanluokan sapuskaa. Ehkäpä puolison kanssa illalliselle joskus. Tekisi mieli majoittuakin tuonne. Nauttisimme olostamme kyllä.

Myöhemmin iltapäivällä pääsin metsään - ja millaiselle paikalle. Harmitti, etten ymmärtänyt pakata kameraa matkaan. Pitkospuita pitkin oli suorastaan nautinnollista tallustella. Otin välillä kengätkin pois tunteakseni paremmin. Harvoin löydän niin täydellisen rauhan kuin tuolla. Hiljaisuuden keskellä kuulin vain tikan nakutuksen läheisessä puussa. Edes järven vedenpinta ei liikahtanut koko aikana. 

Korvakorut, osa 2

 

Eipä tänne kuulu ihmeitä. Taas yksi työviikko tuli juuri päätökseensä. Yritän nauttia aurinkoisista kesäpäivistä niin kauan kuin niitä vain suinkin riittää. Tänään kokattiin puolison kanssa ruokaa Helsingin Sanomien reseptillä. Kyseessä oli syksyinen vuokaruoka, johon tuli perunagnoccheja, kukkakaalia, aurajuustoa ja tuoretta salviaa. Oikein mainio lohturuoka pimeneviin syksyiltoihin.

Korvakorukokoelmasta poimin tällä kertaa tämän herkääkin herkemmän parin. Kyseessä on kouvolalaisen Littlebit Designin metalliset korvakorut, joiden varren päissä on salvianvihreät lehdykät. Pidän tuon yrityksen korvakoruista. Minulle on kertynyt niitä vuosien aikana kolme paria. Mikä parasta, edullisia alennusmyyntilöytöjä kaikki. Pituutta korvakoruilla on lehdyköineen lähes 55 mm.

Kalasääski

 

Kaunista sekä laadukasta suihkuverhoa on vaikea löytää. Tiedän tämän, koska olen aika kauan yrittänyt. Kalasääski-verhon löysin alkukesästä Marimekon valikoimasta. Olen ollut todella tyytyväinen hankintaani. Kangas on jämäkkää - ja se asettuu kauniisti vähällä vaivalla. Verho ilahduttaa myös visuaalisuudellaan. Maija Isolan 1960-luvulla vapaasti maalaamat raidat ovat eläväiset. Tästä on toivottavasti iloa pitkään.

Eipä tänne kuulu kurjuutta kummempaa. Vai miten sitä nyt onkaan tapana sanoa? Viimeisimmässä yövuorossa ilmalämpöpumput viilensivät niin tehokkaasti, että aamuyön tunteina keuhkoputkessa alkoi tuntua oudolta. Sammuttelin pumput pois ja etsin toppatakkia lämmikkeeksi. Vahinko oli jo kuitenkin ehtinyt tapahtua. Kuopion reissulla rupesin yskimään ja kohta olinkin jo korkeassa kuumeessa. 

Matkaltani kotiuduin uutuuttaan kiiltelevän kuumemittarin, särkylääkelaatikoiden ja nenäliinapakettien kera. Näillä mennään nyt. Olen sairauslomalla loppuviikon parannellen itseäni. Ensi kertaan murut!

Hetki prinsessana

 

Kävin harrastetyöhöni liittyen Tertin kartanolla eilen. Päärakennuksessa oli juhlat ja piha parveili aika nopeasti juhlavieraita. En ehtinyt nappaamaan kartanosta kunnollista ulkokuvaa teknisten syiden takia. Objektiivin kanssa oli taas jotain häikkää - ja tyrin mahdollisuuteni siinä. Onneksi sain prinsessahetkeni myöhemmin, kun söin yrttisokerikakkua ruusun terälehdillä ja kermavaahdolla. Kyllähän tuolla kartanon mailla olisi halunnut pyöriä enemmänkin. Harmitti, kun piti lähteä kaupunkiin.

Katsoin perjantaiyönä ahmimalla Yleltä 6-osaisen tv-sarjan Bardot, joka kertoo Brigette Bardotin elämästä teinivuosista aina 26-vuotiaaksi. Tai oikeastaan olin aloittanut katsomisen jo kesälomallani, mutta sittemmin unohtanut koko sarjan. Nautin suuresti Ranskan kesäisistä maisemista, Brigetten tyylistä sekä pääosan esittäjästä Julia de Nunezista, jossa oli samaa henkeä kuin Brigettessä.

Työkeikkaketjuun oli tullut aamulla tarjolle yövuoro ensi yöksi. Se ei herättänyt minussa minkäänlaista kiinnostusta, koska olen lähdössä Kuopioon huomenna. Kun yövuorolaista ei saatu, niin sitten töistä soiteltiin henkilökohtaisesti minulle. Koska pula oli suuri, niin lupasin mennä. Nyt on jotenkin pasmat sekaisin, enkä oikein tiedä, että mihin tämä päivä pitäisi käyttää. Nukkumiseen varmaan. Matkakassiakin pitäisi tässä päivän aikana pakata, on nimittäin tarkoitus olla reissussa yön yli. 

Kirjalöytö kirpparilta

 

Kirpputorilta löytämäni taidekirja Helene Schjerfbeckistä teki vaikutuksen. Poimin sen heti huomattuani kainalooni. Vasta kassan jälkeen huomasin, että kirjan välissä on pari vuoden 1992 lehtileikettä Schjerfbeckistä. Toinen peräti Hufvudstadsbladetista. Lehtileikkeiden lisäksi kirjan haltija oli tallettanut muistoksi Turun taidemuseon Helene Schjerfbeck -taidenäyttelyn esitteet vuodelta 1997. Olen pikkuisen utelias, se myönnettäköön. Kirjan entisen omistajan kohtalo jäi minua mietityttämään.

Aiemmin metsästin into piukeana kirpputorilta vanhoja Arabian astioita. Kaappien pursuillessa kippoja ja kuppeja huomaan kiinnostuksenkohteeni vaihtuneen. Nykyään selailen sujuvasti kirjakasoja ja hypistelen villasukkia. Tuon taidekirjan lisäksi mukaani kirpparilta lähti yksi romaani iltalukemiseksi.

Tämä aamu alkoi aika paskasti. En saanut herättyäni edes aamukahvia, kun en ollut edellisenä päivänä töihin mennessäni muistanut ostaa suodatinpusseja (Kyllä, kävin tekemässä työvuoron. En kuvitellutkaan, että saisin koko viikkoa laiskotella). Olin juuri makuuhuoneessa pukeutumassa, kun kuulin rekan peruutuspiippauksen. Panikoiduin siinä ilman vaatteita ja sukelsin lattialle sängyn taakse. Ihan kuin rekankuljettajalla olisi ollut aikaa (tai kiinnostusta) tiirailla meikäläisen alastomuutta. Rekan kadottua näkyvistä pujottauduin pikaisesti kesämekkoon vain todetakseni, että ulkona on ruvennut satamaan vettä. Uuden vaatekerran myötä pääsin viimein talosta ulos ja kaupalle suodatinpusseja ostamaan.

Tuohon edelliseen jaaritukseen lisätäkseni vielä sen verran, että normaalisti saan pukeutua aamuisin ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni, koska näkymä makuuhuoneesta on kohti vastapäistä tiiliseinää. Siinä ei ole yhtään ikkunaa sopivalla korkeudella. Muut kotimme ikkunat ovatkin sitten vehreää sisäpihaa kohti. Paitsi toki keittiö, josta on näkymä kadulle. Siinäpä onkin kaikki tältä erää. Nyt aion sytytellä kynttilöitä palamaan sateisen ja hämärän perjantai-illan iloksi. Oikein hyvää viikonloppua ihan jokaiselle!

Korvakorut, osa I

 

Minulla piti olla tällä viikolla vain koulutusta, mutta sekin peruuntui. Koska minulla on koko viikko vapaata, niin päätin tarttua härkää sarvista - ja aloittaa korvakorukokoelmani esittelyn. On mukavaa aloittaa joku tällainen pitkällisempi kuvausprojekti. Syksyllä jutunjuuret tahtovat olla harvassa. Etenkin, kun puiden lehdet ovat leijailleet maahan ja räntää sataa vaakatasossa harmaalta taivaalta.

Ensimmäiseksi kohteeksi valitsin söpön vanerisen pupuparin, jonka on suunnitellut design studio Poola Kataryna. Nyt jo loppuneen yrityksen takaa löytyy pukuompelija ja muotoilija Paula Kasurinen. 

Hankin nuo korvakorut aikoinaan miehen veljen puolison 30-vuotissynttäribileisiin. Tarkoitus oli ostaa uusi pusero, mutta koska en mielestäni millään löytänyt, niin nappasin lopulta matkaan uudet korvakorut. Vähän näyttävämmät sellaiset. Pituutta noilla pupuilla on nimittäin noin 45 mm.

Vanerisia korvakoruja on kertynyt useammatkin, mutta nämä ovat ensimmäiseni. Miehen veljen puoliso täyttää muuten ensi vuonna 40. Korvakorut ovat siis ilahduttaneet arkeani jo tovin. Säilytän koruja tuossa Marimekon säilyttimessä kirjahyllyssä. Ruskea nahka ja vaneri näyttävät mielestäni hyvältä yhdessä.

Ihanaa olla kotona

 

Helsingin reissulta mukaani lähti pieni keraaminen kynttilänjalka. Ostin sen Flying Tiger Copenhagen -liikkeestä muutamalla eurolla. Vihreä väri houkutti ja koukutti. Myös kotikutoinen olemus kiehtoi.

Gilmoren tytöt jäi odottamaan aikaa parempaa. Huomasin Mad Men -sarjan Netflixissa ja otin sen ilosta kiljuen vastaan. Olen katsonut Mad Menin kerran. Ehkä jopa kahdesti, mutta palaan siihen mieluusti uudelleen. 1960-luvun New Yorkiin sijoittuva mainosmaailmasta kertova palkittu draamasarja vie minut juuri sinne, minne haluankin. Pois tästä ajasta ja paikasta sekä päässä vellovista ajatuksista.

En voi kuin todeta, että onpa ollut ihanaa olla kotona. Viimeisin työviikko tuntui venyvän ja paisuvan, kiitos alkaneen flunssakauden. Neljä päivää viiden päivän työtunneilla venähti matkan varrella viideksi päiväksi seitsemän päivän työtunneilla. Vapaiden alettua olen pörräillyt lähinnä kotinurkissa ja pihapiirin tuntumassa. Perjantaina istuin pitkään pihakeinussa ja annoin ilta-auringon helliä väsyneitä koipiani. 

Eilen vettä tuli taivaan täydeltä. Ajattelin, että antaa tulla vaan. Keitin pannullisen kahvia ja valtasin yksinäni koko sohvan. Nautiskelin eilisestä vapaapäivästä ihan erityisesti. Työsuunnitelman mukaan minulla olisi ollut aamuvuoro, mutta sain vapaapäivän, koska töitä on tosiaan viime aikoina riittänyt.

Tänään suuntaan illaksi työpaikalle, mutta alkuviikosta meillä on luvassa pitkästä aikaa pari yhteistä vapaapäivää. Metsäretkelle tekisi kovasti mieli. Haluaisin pakata eväskorinkin mukaan. Tertin puutarhalounaskin on yhä kokematta. Elättelen toivoa, että näillä vapailla viimein onnistaisi.

Pilvienbongaaja

 

Bob W Kluuvista löysin meille tämänkertaisen majoituksen. Halusin viimeiselle stadin reissulle jotain erityistä, niinpä varasin huoneiston omalla saunalla ja parvekkeella. Sen verran on tullut kaikkineen Bobilla majoituttua, että saimme nauttia aikaisesta sisään- ja myöhäisestä uloskirjauksesta. 

Tykkäsin pyöreän ruokapöydän ympärillä olevista Artekin vintagetuoleista, jotka oli valikoitu vaaleasta väripaletista: Istuimet oli päällystetty keltaisella ja kahdella eri sävyisellä ruskealla. Muutenkin huoneiston sävymaailma oli mielestäni elokuisen maanläheinen. Esimerkiksi Hakolan rahi oli viljaan vivahtavan keltainen, kuten sen alla oleva suuri sisalmattokin. Vaaleiden sävyjen lisäksi sisustuksessa oli käytetty tummansinistä väriä. Erityisesti makuuhuoneen kuviollinen sängynpääty oli minun mieleeni.

Näköalat sekä parvekkeelta että kaikista ikkunoista antoivat vastapäisen talon tiiliseinään, mutten antanut sen haitata. Katseeni hakeutui jatkuvasti katon yläpuolelle hehkuvan siniseen taivaaseen ja sen kumpuileviin, ilmeikkäisiin pilviin, jotka muuttivat jatkuvasti muotoaan. Kiinnostuin pilvibongauksesta siinä määrin, että etsin aiheesta lisää tietoakin. Siinä vasta rentouttava harrastus minun makuuni.

Vedän viiden päivän työtunnit neljässä päivässä. Seuraavilla vapailla aion maata raatona sohvalla television ääressä. Pitkin kesää seuraamani Sopranos-sarja vetelee viimeisiään. Pitäisiköhän aloittaa seuraavaksi Gilmoren tytöt uudestaan? Siinä olisi jo mukavasti syksyistä fiilistä iltojen iloksi.

Seinätaidetta

 

Seinät ja seinätaide ovat selvästi inspiroineet minua taannoisella Helsingin reissulla. Jos minulla olisi ollut päivä tai pari enemmän vapaata, niin olisin lähtenyt tosissani jahtaamaan muraaleita. Jänisaiheeseen törmäsin Kluuvissa ja Vesa-Matti Loirin muistomuraalin löysin Ravintola Siltasesta Kalliosta.

Ensimmäisenä Helsingin iltana suuntasimme Kallioon ja Harju 8 -ravintolaan syömään. Olimme käyneet pyörähtämässä ravintolan ovella jo edellisellä reissulla, mutta silloin ei ollut yhtään pöytää vapaana. Nyt tuuri oli myöten ja saimme pienen pöydän. Puoliso tilasi pestopastaa ja minä päivän kalaa. Aterian jälkeen matka jatkui lasilliselle Ravintola Siltaseen. Nostin oman skumppalasini Veskun muistolle.

Olimme lähdössä Kalliota ja Harju 8 -ravintolaa kohti. Tarkoituksena oli hypätä puolison kanssa Kaisaniemestä raitiovaunuun, kun yhtäkkiä miehen ystävä viidentoista vuoden takaa jäi samaisesta raitiovaunusta meidän kohdallamme pois. Hetken kovaäänisen hämmästelyn jälkeen jatkoimme ravintolaan vaihtamaan kuulumisia. Kuinka hauska sattuma. Kaiken lisäksi oli hilkulla, ettemme majoittuneetkin reissun ajaksi samaan paikkaan. Miehen ystävä asuu parinsadan kilometrin päässä meistä ja oli käymässä kesälomareissulla Helsingissä. Tällaisina hetkinä maailma tuntuu pieneltä.

Eilen suunnattiin keikalle kuuntelemaan elävää musiikkia. Puoliso käy kiertämässä vähintään parit festarit vuodessa, minun musiikillinen antini jää huomattavasti vähemmälle. En edes muista, milloin olisin viimeksi keikkalipun ostanut. Bändi ei ollut omia suosikkejani, mutta oli mukavaa käydä ihmisten ilmoilla. 

Huomenna suuntaan taas töihin. Aloitan vuoroni aamulla ja lopetan illalla. Tänään aion siis kaatua ajoissa petiin. Onneksi puoliso jatkoi matkaa suoraan Kerimäelle, saan nukkua ihan rauhassa.