Ilta-auringon lempeät säteet osuivat olohuoneeseen. Lehtien varjot lepattivat kaapin kyljessä niin kauniisti, että kipitin kaivamaan kameran esille. Kaunis esitys kesti hetken. Sitten se oli ohi.
Elämäni on huomattavasti paremmalla mallilla nyt kuin viime postauksessa. Työpaikan väkivallan uhka on poistunut lopullisesti. Raskas taakka putosi sitä myöten sydämeltä. Olen jo kerran aiemmin vaihtanut työpaikkaa, kun väsyin jatkuvaan väkivallan uhkaan. On helpottavaa, etten joudu tekemään sitä uudestaan. Myös astmaoireet olen saanut kuriin lääkityksellä. Selkä nyt on mikä on, mutta kahdeksan työvuoron päästä olen onnellisesti kesälomalla - ja voin levätä niin paljon kuin sielu sietää.
Tänään oli tarkoitus suunnata ulos, mutta sitten rupesi satamaan taivaan täydeltä vettä. Niinpä olen pitänyt nenäni visusti sisällä muka lepäämisen nimissä. Oikeasti olen vain ollut niin laiska, etten halunnut lähteä minnekään. Tälle illalle kaivoin Netflixistä minisarjan Poika nielaisee maailmankaikkeuden. Jakso tai pari, sitten kaivaudun tyytyväisenä mansikkalakanan alle nukkumaan pois univelkoja.
Huominen on vielä vapaapäivä. Jospa silloin olen reippaampi ja saan itseni ulos neljän seinän sisältä. Nytpä sen keksin. Taidan suunnata kirpputorille huomenna. Ties mitkä aarteet minua odottavat.
2 kommenttia:
Hienoa että väkivallan uhka työpaikalta on poistunut, saman itse kokeneena tiedän mitä se jatkuva varuilllaan olo on.
Juuri näin. Kiitos jenni ❤️
Lähetä kommentti