On kesäyö

 

Niityt usvaan verhoutuu. Taivaalla on täysikuu. On kesäyö. Pääni sisäinen levylautanen pyöräytti tänään Topi Sorsakosken & Agentsin soimaan. Eihän siinä. On kesäyö -biisi sopii mainiosti noihin eilen lammen rannalta auringonlaskun jälkeen napsimiini valokuviin. Nautin kesäyön tunnelmasta kunnes itikat alkoivat inistä korvani juuressa. Siinä ei siis kauan ehtinyt nokka tuhista, kun juoksin jo karkuun.

Vietän juhannusta tällä kertaa vähäeleisesti. Eilen tein suursiivouksen ja pesin parit ikkunat, pyykkäsin mansikkaisen pussilakanan puhtaaksi ja tuoksuvaksi juhannusta varten. Siinäpä on nyt mukavaa maata kirja kourassa. Ostin viikolla alennusmyynnistä Katja Ketun Erään kissan tutkimuksia -kirjan juurikin tätä viikonloppua ajatellen. Ei tehnyt mieli mitään erikoista syötävääkään. Eilen herkuttelin savulohisalaatilla ja mansikoilla sekä mustikoilla. Tänään keitin pihvien lisukkeeksi uusia perunoita tillin kera. Jos minulta jotain puuttuu, niin juhannuskimppu. Tahtoisin sellaisen värikkään, niittykukkasista kasatun. Jospa huomenna innostuisin työmatkan varrelta sekakimpun viikonlopun iloksi keräämään.

Puolisoni juhlii parhaillaan keskikesää maalla sukunsa kanssa. Koska olen kaupungissa itsekseni, niin haalin tälle päivälle yllättäen lisätöitä. Huomenna menen sitten varsinaiseen työhöni. Minulla olisi luvassa peräti kahden päivän mittainen työviikko. Ei kuulosta yhtään stressaavalta, vai mitä olette mieltä?

Valoa ja varjoja

 

Ilta-auringon lempeät säteet osuivat olohuoneeseen. Lehtien varjot lepattivat kaapin kyljessä niin kauniisti, että kipitin kaivamaan kameran esille. Kaunis esitys kesti hetken. Sitten se oli ohi.

Elämäni on huomattavasti paremmalla mallilla nyt kuin viime postauksessa. Työpaikan väkivallan uhka on poistunut lopullisesti. Raskas taakka putosi sitä myöten sydämeltä. Olen jo kerran aiemmin vaihtanut työpaikkaa, kun väsyin jatkuvaan väkivallan uhkaan. On helpottavaa, etten joudu tekemään sitä uudestaan. Myös astmaoireet olen saanut kuriin lääkityksellä. Selkä nyt on mikä on, mutta kahdeksan työvuoron päästä olen onnellisesti kesälomalla - ja voin levätä niin paljon kuin sielu sietää.

Tänään oli tarkoitus suunnata ulos, mutta sitten rupesi satamaan taivaan täydeltä vettä. Niinpä olen pitänyt nenäni visusti sisällä muka lepäämisen nimissä. Oikeasti olen vain ollut niin laiska, etten halunnut lähteä minnekään. Tälle illalle kaivoin Netflixistä minisarjan Poika nielaisee maailmankaikkeuden. Jakso tai pari, sitten kaivaudun tyytyväisenä mansikkalakanan alle nukkumaan pois univelkoja. 

Huominen on vielä vapaapäivä. Jospa silloin olen reippaampi ja saan itseni ulos neljän seinän sisältä. Nytpä sen keksin. Taidan suunnata kirpputorille huomenna. Ties mitkä aarteet minua odottavat.

Oma maa mansikka

 

Vapaapäivieni aikana työpaikalla oli sattunut välikohtaus, joka on kasvattanut väkivallan uhkaa työpaikalla. Yhtäkkiä huomaan, että kesäloma tuntuu olevan kovin kaukana. Samaan aikaan hyvässä hoitotasapainossa oleva astma on alkanut oireilemaan. Selkäkin on menossa huonompaan suuntaan. Minun on hetkittäin vaikeaa päästä istualtani ylös. Etenkin aamuisin. Elämä on siis yhtä juhlaa nyt.

Kauppareissulla ostoskoriini tarttui Marimekon Mansikkavuoret-pussilakana. En ole suuri punaisen värin ystävä, joten olin pohdiskellut jo vuosia suhdettani kuosiin. Lopulta päätin hankkia yhden kesälakanan itselleni ja/tai vieraslakanaksi. Kyllähän sitä nyt kerran tai pari kesässä voi väri-ilotella kunnolla, eikös? On myönnettävä, että olen suorastaan ihastunut kuosiin. Punainen piristysruiske toimii hienosti.

Olen pohtinut viime aikoina odotuksiani tulevan kesäloman suhteen. Eniten odotan kiireettömyyttä. Sellaista elämää, joka lähtee hitaansorttisesti liikkeelle kahvipapujen jauhamisesta ja etenee ties mihin jännittävään ikinä. Tulen nauttimaan myös siitä, ettei puhelimeen kilahtele yhtenään työvuorotarjouksia ja työpyyntöjä. On suorastaan kutkuttavan ihana ajatus, ettei kukaan odota minulta mitään.

Pensasmustikat ovat suosikkejani juuri nyt. Jokunen rasia tarjouksesta ja yhtäkkiä olen addiktoitunut. Rahkaa, pari kourallista pensasmustikoita ja loraus maapähkinävoita. Voisin elää niillä kesän.

Jäätelökesä

 

Elin kesää niin täysillä kuin muutamassa päivässä vain suinkin ehtii. Haahuilin Kerimäen nurmikolla paljain varpain pellavamekossa, keräsin pellolta kimpun kukkia (tai no, koiranputkia), kohtasin kesän ensimmäiset itikat (ja sain jäätävän määrän kutisevia näppyjä jalkoihin), katsoin auringonlaskun, grillasin kesäherkkuja avotulella, juoksin vesisateen läpi pihasaunaan, heitin talviturkin sukeltamalla laiturilta järveen ja söin kesän ensimmäisen jäätelötuutin. Tästä se sitten lähtee. Jäätelökesä nimittäin.

Tänään jätin maaseudun rauhan taakseni ja keräsin kimpsuni sekä kampsuni yhteen suunnatakseni bussilla kaupunkiin. Kiskoin itseni jo kukonlaulun aikaan hereille, että jaksan varmasti nousta huomenna aamuvuoroon, johon olin hölmöyttäni mennyt lupautumaan. Puoliso jäi vielä anoppilan aittamajoitukseen muutamaksi päiväksi. Huomenna on nimittäin tarkoitus juhlistaa suvun kesken anopin syntymäpäivää.

Nyt olen ja pysyn kaupungissa. Juhannuskin menee tänä vuonna töissä. Mitähän kivaa sitä keksisi?