Kotona on tapahtunut muutamia pieniä muutoksia sitten viime näkemän. Makuuhuoneessa jo vuosia ilahduttanut peikonlehti otti ja kuoli. Lehdet kellastuivat yksi kerrallaan ja putoilivat syyssateiden mukana. Ehkä syksy masensi senkin. Lopulta päätin marssia kukkakauppaan ja etsiä sieltä uuden ystävän. Samalla reissulla löysin muratin, jonka lehvät kieputin roikkumaan ikkunan amppeliin.
Radiosta päädyin luopumaan kokonaan. Vuosien haaveilun jälkeen hankin tilalle bluetooth-kaiuttimen. Levysoitinta minä oikeastaan himoitsin, mutta se hankinta olisi tullut kaikkineen kalliimmaksi. Musiikkia on tullut kuunneltua jo nyt enemmän kuin radiota koskaan. Musiikin tahtiin olen ruvennut itseäni liikuttamaankin. Joskus heilun lähes tunnin pimeässä huoneessa hiki päässä kuin heikkopäinen. Joku tietämätön saattaisi sitä liikuntaa tanssiksikin nimittää. Itse en menisi luokittelussa niin pitkälle. Niin tai näin. Endorfiinien virtaaminen on aina mukavaa. Sen jälkeen minulla on hyvä mieli loppuillan.
Elin luulossa, että jättäisin kameran pysyvästi kaappiin ja päivittäisin blogia kännykkäkameran kuvin. Testailin kuvaamista molemmilla kameroilla. Onhan se nyt kuitenkin vaan niin, että että aito kamera pysyy käsissäni paremmin. Jälkikin on laatuisampaa. Lainasin puolison läppäriä, että sain valokuvat ladattua. Harkitsin hetken aikaa oman läppärin hankkimista, mutta sitten päätimme puolison kanssa läppärin jakamisesta. Hänellä kun on vapaa-ajan läppärin lisäksi toinen kone opintoja varten.
Aloitin eilen Netflixiltä minisarjan Ripley. Alkuun mustavalkoisuus oli outoa, mutta innostuin nopeasti nauttimaan kauniista kuvauksesta. Jokainen ruutu tuntui omalta, kauniilta taideteokseltaan. Myönnetään, että sarjan juoni jäi minulta jokseenkin visuaalisen nautinnon varjoon. Nyt haaveissani on matka Italian aurinkoon. Toinen viikkoni ilo oli ikisuosikki elokuvista: The Great Gatsby.
Nyt teen niin, että pistän päiväkahvin tulille ja käyn maistelemaan konditoriasta hakemaani torttua.
