keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Lähtölaskenta jouluun




Vuoden takaisia joulutunnelmia vilahtaa valokuvissa. Aika samanlaisia tunnelmia meillä on luvassa myös tänä vuonna. Marimekon joulukuusilakanat kaivelen kaapin perukoilta ja niiden seuraksi sävyyn sopivat kuusimukit glögille sekä perinteiset Iittalan kynttilänjalat, joita käytän sinnikkäästi vuodesta toiseen. Jouluinen tunnelma syntyy lumihangista, kynttilöistä, jouluvaloista, hyvästä ruoasta ja läheisistä ihmisistä sekä jouluisista kukista. Hyasinttien tuoksua minä tässä jo pitkästä aikaa kaipailenkin.

Yhden ylimääräisen työvuoron lisäksi tein pari pitkää työpäivää. Työpaikalla kun on krooninen pula tekijöistä. Tänään olen nauttinut täysin rinnoin ansaitsemastani vapaapäivästä ihan itsekseni. Vasemman käden olkavarressa on jostain syystä ollut kovaa kipua, enkä ole saanut juuri kättäni liikutettua mihinkään suuntaan. Sen takia olen keskittynyt tänään lähinnä yhdellä kädellä tehtäviin kotitöihin, tortillakokkailuihin, kissakaverin kanssa sohvalla hengailuun sekä lempisarjoihini. 

Kello on näköjään sen verran, että pitänee napata jotain pientä iltapalaa ja hypätä lakanoiden sekaan koisimaan. Voin vallata sängyn kokonaan ja nukkua niin pitkään kuin suinkin huvittaa. Ihanaa! Johan tuo nyt suorastaan kamalaa onkin, kun torstaina palaveripäivä alkaa jo kello 11.00...

Ei kommentteja: